Kuvaaja:
ål nik / Unsplash
Toimistot

Kansainvälisiin tapahtumiin erikoistunut NJ Production avasi toimiston Suomeen

4.10.2023 10:09
Mikko Perttunen
Asiakkaille ympäristötekijät ovat jatkuvasti tärkeämpiä, mikä pitää huomioida myös tapahtumatuotannossa.

Tapahtumayritys NJ Production on avannut oman toimiston Suomeen. Yritys on 20 vuoden aikana järjestänyt asiakas- ja henkilöstötapahtumia yhteensä 34 maassa.

– Olemme erikoistuneet kansainvälisten tapahtumien järjestämiseen niin Suomessa kuin maailmallakin, NJ Productionin Suomen maajohtaja Noora Olsson kertoo tiedotteessa.

Olssonin mukaan yrityksiä kiinnostaa yhä enemmän järjestettävien tapahtumien aiheuttama hiilijalanjälki, joka vaikuttaa suuresti esimerkiksi tapahtumapaikan ja matkustustavan valintaan.

– Koska kestävä kehitys on osa asiakkaidemme liiketoimintastrategioiden ydintä, olemme ryhtyneet konkreettisiin toimiin kehittääksemme tapahtumasuunnittelua ja -tuotantoa entistä vastuullisempaan suuntaan, Olsson kertoo.

NJ Productionin Suomen tiimi järjesti ensimmäinen yritystapahtumansa syyskuussa Oulussa, missä iLOQ juhlisti 20-vuotista taivaltaan.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)