Kuva: Lauri Arjas / Gramex ry
Luovuus

JVG:n singlestä tarjottiin korkeimmillaan 15 500 euroa

26.11.2025 9:45
Mikko Perttunen
Tarjouksia tuli niin yksityishenkilöiltä kuin yrityksiltä.

Gramexin ja JVG:n Musiikin arvo -kampanjan tarjouskilpailu päättyi eilen.

Gramex ja JVG käynnistivät lokakuun lopulla kampanjan, jossa myydään ensimmäistä kertaa Suomen historiassa artistin uusi biisi vain yhtenä vinyylisinglenä halukkaalle ostajalle. Ostajaksi ei valita pelkän summan perusteella, vaan sen mukaan, kuka osaa perustella musiikin merkityksen.

Lue myös: Gramexilta poikkeuksellinen kampanja: JVG:n uuden biisin pääsee kuulemaan vain ostamalla vinyylisinglen, jota on painettu ainoastaan yksi kappale

Pienin jätetty tarjous oli 3 euroa, suurin kipusi 15 500 euroon. Yhteensä tarjouksia tehtiin 46 245,11 euron edestä, ja keskimääräinen tarjoussumma oli noin 1 492 euroa.

MAINOS

Kampanja keräsi tarjouksia yksityishenkilöiltä, kuten JVG:n faneilta, keräilijöiltä ja musiikin ystäviltä, sekä eri toimialojen erikokoisilta yrityksiltä.

Yrityksistä oman tarjouksensa kappaleesta jättivät muun muassa Puupro Oy, Kuntokeskus Liikku, Helsingin Jokerit ja Rovaniemen Simerock-festivaali.

Esimerkiksi Simerockin suunnitelma uniikkilevyn käytöstä olisi sellainen, että kappaletta voisi kuunnella festivaalilla tai toimistolla kuulokkeilla 1 euron maksua vastaan, ja kaikki tuotot tilitettäisiin lyhentämättömänä JVG:n valitsemaan hyväntekeväisyyskohteeseen. Näin levy tuottaisi rahaa ikuisesti – ei vain ostohetkellä – ja opettaisi kuluttajia maksamaan musiikista.

Yksityishenkilöiden perusteluissa puolestaan korostuivat musiikin merkitys arjessa, keräilyharrastus ja JVG:n pitkäaikainen fanitus.

JVG vetäytyy nyt valitsemaan ostajan tarjousten ja perusteluiden perusteella. Yhtye itse päättää, kenelle kappale myydään, ja kaikki tuotot ohjataan lyhentämättömänä Rock Camp ry:lle, joka tarjoaa nuorille kiusaamisvapaata, matalan kynnyksen bänditoimintaa ympäri Suomen.