Kuva: Canva Pty Ltd.
Viestintä

Journalistin ohjeet uudistuvat – uudet ohjeet koskevat esimerkiksi ulkopuolista rahoitusta

26.4.2024 9:43
Mikko Perttunen
Ohjepäivitys on laajin sitten vuonna 2005 tehdyn päivityksen.

Journalistin ohjeisiin tuli neljä uutta kohtaa. Ne koskevat ulkopuolista rahoitusta, julkaistuun juttuun tehtyjä muutoksia, vaarallisia uutistilanteita ja toimituksellisen sisällön poistamista verkosta.

Myös Journalistin ohjeiden liitettä ajanmukaistettiin merkittävästi. Ohjepäivitys on laajin sitten vuonna 2005 tehdyn päivityksen.

Journalistin ohjeet on laadittu alan itsesääntelyä varten.

Uusissa ohjeissa toimituksellisella työllä voi olla ulkopuolinen rahoittaja. Rahoittaja on tuotava esiin, mikäli se vaikuttaa aihepiirin valintaan. Journalistista sisältöä koskevat ratkaisut on kuitenkin aina tehtävä toimituksessa rahoittajasta riippumatta.

Ihmisarvoa, yksityisyyttä ja julkisuutta käsittelevissä ohjeissa tähdennetään nyt, että erityisen huolellinen tulee olla tilanteissa, joista uutisoiminen voi vaarantaa jonkun henkeä tai terveyttä.

Uusissa ohjeissa ohjeistetaan myös, että yleisölle on korjausten lisäksi kerrottava myös muista julkaistuun juttuun tehdyistä muutoksista, jotka muuttavat asiasisältöä merkittävästi. Julkaistua toimituksellista sisältöä ei myöskään saa poistaa selvästi julkaisuajankohdan jälkeen kuin erityisen painavista syistä.

Tavoitteena on, että uusi ohjeistus kestää aikaa. Siksi ohjeissa ei käytetä esimerkiksi sanoja tekoäly tai algoritmi eikä niistä ole lisätty ohjeisiin erillisiä kohtia. Ohjeet koskevat kaikkea toimituksellista sisältöä riippumatta siitä, miten tai millä teknologialla se on tuotettu. Moni ohje jäi myös ennalleen.

Uudistus tulee voimaan lokakuussa.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)