- Eihän tuo tarkoita yhtään mitään, totesi puolisoni lukiessani viestiluonnokseni. Olin mielestäni yrittänyt kohteliaasti perua tapaamisen, mutta lopputuloksena oli neljän sivulauseen mongerrus, joka pudotti kokeneenkin lukijan puolivälissä kyydistä.

Kielen ja sanojen käyttö on viestijän tärkeimpiä taitoja. Samalla se kieli, mitä työssäni kohtaan, on välillä niin absurdia, että se herättää kysymyksiä vastausten tarjoamisen sijaan.

Syytän omasta kapulakielisyydestäni nuorisojärjestöissä vietettyjä vuosia. Silloin moni tuntui jopa kilpailevan siitä, että onnistuisi muotoilemaan kokousasiakirjaan kaikkein byrokraattisimman lauseen. Akateemiset opinnot eivät olleet kielikorvalleni avuksi, vaan polveileva kirjoitustyyli muuttui normaaliksi tavaksi ilmaista yksinkertaisetkin asiat. Vasta myöhemmin olen vähitellen onnistunut opettelemaan selkeämpää kirjoittamista.

Järjestöväännöistä jäi kuitenkin tärkeä oppi käteen: sanat ovat valtaa. Taitava sanankäyttäjä saattoi hyvällä muutosehdotuksella vesittää rohkean uudistuksen. Kun tekemisen sijaan ”selvitetään mahdollisuutta”, voi koko asian haudata kokouksen jälkeen toimiston nurkkaan.

Nuorison briljeeraus lienee pääosin harmitonta, mutta epäselvä viestintä aikuisten maailmassa on aito ongelma. Tässä erityisesti viranomaiset ja poliittiset toimijat ovat kunnostautuneet. Työurallani olen lukenut paljon näiden ryhmien tuottamaa sisältöä, joka on tuntunut työläältä ja vaikeasti ymmärrettävältä – vähintäänkin tarpeettoman monimutkaiselta.

Huono kieli karkottaa tehokkaasti lukijan. Kun Helsingin Sanomat käsitteli kunta- ja aluevaalien epäselvyyksiä, oikeusministeriöstä kommentoitiin: ”Lähtökohta on, että jos viranomainen lähettää kirjeen, se avataan ja luetaan huolellisesti.” Oma näkemykseni ei ole yhtä optimistinen.

Kielen valta korostuu, kun puhutaan ihmisistä, joilla on haasteita suomen kielen ymmärtämisessä.

Julkinen sektori ei ole ainoa syyllinen, vaan epäselvää kieltä löytää myös esimerkiksi yritysten tiedotteista ja järjestöjen lausunnoista. On olemassa iso joukko asiantuntijoita, jotka syystä tai toisesta ovat tuottavat tekstiä, joka on kieliopillisesti oikein, mutta ei palvele tarkoitustaan. Mutta miksi?

Kirjoittamista valmentavan kollegani mukaan selkeä kirjoittaminen vaatii aikaa, harjoittelun ja palautteen kautta kertyvää osaamista sekä aitoa halua tehdä asia selväksi lukijalle. Uskon, että todellisuudessa moni viestijä joutuukin kuitenkin työskentelemään kiireessä ja ilman sparrausta. Parhaimmillaan sisältö tehdään vielä tiukasti juridisten ohjeiden ehdolla.

Kielen valta korostuu, kun puhutaan ihmisistä, joilla on haasteita suomen kielen ymmärtämisessä. Kyse ei ole pelkästään esimerkiksi maahanmuuttajista, vaan kokonaisesta sukupolvesta: nuorten lukutaito on selkeästi heikentynyt.

Jos yleiskielen kanssa on hankaluuksia, ei koukeroinen hallintokieli varmasti aukene senkään vertaa. Seuraukset voivat olla vakavia. Jos viesti ei mene perille, voi esimerkiksi työpaikka mennä ohi suun tai etuus jäädä saamatta. Tai ääni vaaleissa joutua hylätyksi.

Suomen hallitus on perustellusti korostanut lukutaidon merkitystä ja kirjannut hallitusohjelmaansa toimia sen parantamiseksi. Tämä ei kuitenkaan yksin riitä. Myös jokaisella meillä viestijällä on vastuu käyttämästämme kielestä ja siitä, että oma tekstimme edistää keskinäistä ymmärrystä, ei syvennä kuilua ihmisten välillä.

‍