Kolumni

Jos joku valittaa sinun markkinoivan somessa liikaa, kymmenkertaista aktiivisuutesi - tästä syystä se kannattaa

6.9.2024 7:05
Jan Porema
Vaikka joku kokee näkevänsä postauksiasi somessa jatkuvasti, suurin osa ei ole nähnyt niitä koskaan. Algoritmin aiheuttama harha saa monet vähentämään omaa aktiivisuuttaan somessa – turhaan. Arvoa tuottavaa sisältöä ei ole koskaan liikaa, kirjoittaa Jan Porema.

Olen kirjoittanut viimeisen kahden vuoden aikana Linkediniin 800 postausta eli vähintään yhden jokaista päivää kohden. Olen kuullut useasti seuraajiltani, että postaukseni on sovelluksessa aina ensimmäisenä, kun Linkkarin avaa. Osan mielestä minun pitäisi postata vähemmän. 

Tapaan kuitenkin viikottain ihmisiä, jotka ovat aktiivisia Linkedinissä eivätkä silti ole koskaan edes kuulleet minusta. Verkostooni tulee uusia ihmisiä, jotka näkevät postaukseni ensimmäistä kertaa ikinä.

Kaikissa someissa on omalla logiikallaan toimivat algoritmit. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että kymmenen prosenttia seuraajistasi näkee 90 prosenttia postauksistasi. Todennäköisesti kukaan ei näe niitä kaikkia, jollei seuraajaasi ole erikseen säätänyt ilmoitusasetuksiaan niin, että saa ilmoituksen jokaisesta postauksestasi. 

Osa seuraajistasi ei välttämättä näe sinulta yhtäkään julkaisua.
MAINOS
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

Samaan aikaan kääntöpuolena on se, että 90 prosenttia seuraajistasi näkee julkaisuistasi kymmenen prosenttia eikä yhtään sitä enempää. Huomionarvoista on myös se, että osa seuraajistasi ei välttämättä näe sinulta yhtäkään julkaisua. Luin joskus kirjaa nimeltä The 10X Rule: The Only Difference Between Success and Failure, jonka on kirjoittanut Grant Cardone. Siinä todettiin vapaasti suomentaen ja ehkä hieman liioitellusti näin: 

“Siinä vaiheessa, kun saat ensimmäisen valituksen siitä, että markkinointiviestejäsi tulee liikaa, kymmenkertaista niiden määrä. Suurin osa ei nimittäin ole vielä edes huomannut sinun olevan olemassa.” 

Tämä ohje ei toki päde pelkästään somepostauksiin vaan myös muihin markkinoinnin ja myynnin muotoihin. Kenenkään ei pidä spämmätä tai häiriköidä omaa kohderyhmäänsä tai sidosryhmiään markkinoinnin tai myynnin keinoin, mutta jos ikinä saat palautetta, jossa kehoitetaan vähentämään somepostausten tai muiden aktiviteettien määrää, niin muista tämä ohje: 

Arvoa tuottavaa sisältöä ei voi koskaan olla liikaa.

Jan Porema opiskeli markkinointia neljässä maassa ja palasi myyjäksi Suomeen. Hän törmäsi vanhentuneisiin asenteisiin ja turhiin siiloihin myynnin ja markkinoinnin kentällä. Kolumneissaan Porema ravistelee noita asenteita ja rakenteita sekä osoittaa, mikä alan juhlapuheissa on pielessä.

MAINOS