.jpg)
GT Musiikkiluvat -yhtiön hallitus on nimittänyt yhtiön toimitusjohtajaksi Henrik Laineen. Hän aloittaa tehtävässä helmikuun alussa.
GT Musiikkiluvat on Gramexin ja Teoston yhteisyritys, joka helpottaa musiikin käyttölupien hankkimista yhdestä paikasta. Uuden toimitusjohtajan keskeisimpänä tehtävänä on johtaa yhtiötä nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä ja toimia ihmisten tekemän musiikin puolestapuhujana ja äänitorvena.
Laineella on yli 20 vuoden kokemus liiketoiminnan ja myynnin johtamisesta media-, telekommunikaatio- ja vähittäiskauppa-aloilla. Viimeksi hän on johtanut Stockmanniin B2B-liiketoimintaa.
Aiemmin Laine toimi Telia Companylla johtaen TV & Media -liiketoimintaa. MTV:llä hän johti digitaalisia palveluita ja kasvatti sekä kuluttaja- että B2B-liiketoimintaa.
– Olen nähnyt urallani, miten musiikki vaikuttaa myönteisesti asiakaskokemukseen ja liiketoiminnan menestykseen. Musiikki ei ole pelkkä taustaääni, se on strateginen valinta, joka kertoo yrityksen arvoista ja erottaa sen kilpailijoista, Laine toteaa.
– Erityisesti teknologian kehittyessä nopeasti ja tekoälyn tuottaman sisällön yleistyessä vastuulliset yritykset tekevät tietoisen valinnan: ne arvostavat ihmisen tekemää musiikkia ja kunnioittavat tekijöiden työtä. Tämä on sekä eettinen että kaupallinen valinta, aidolla musiikilla on arvo ja vaikutus, jonka asiakkaat tunnistavat ja arvostavat, hän jatkaa.
Onneksi olkoon vuoden 2025 Kasvukeissit Hetki, Volvo, Bats, Laattapiste-Pukkila ja Locobase! Tutustu uusiin Kasvukeisseihin ja poimi itsellesi vinkit ja opit vaikuttavaan markkinointiin.
Katso Kasvukeissit tästä