Kuva: Parcero
Toimistot

Heikki Kyllösestä Parceron uusi toimitusjohtaja

25.2.2026 11:22
Mikko Perttunen
”Jos brändi nähdään vain visuaalisena pintana, emme ymmärrä brändiä ja jätämme valtavan potentiaalin käyttämättä.”

Parceron uudeksi toimitusjohtajaksi on nimetty perustajaosakas Heikki Kyllönen.

Samalla turkulainen mainostoimisto kertoo siirtyvänsä entistä vahvemmin kohti strategista brändinjohtamista aikana, jolloin tekoäly, taloudellinen epävarmuus ja nopea muutos haastavat suomalaisyritysten kasvun.

Parcerosta kerrotaan, että toimitusjohtajan vaihdos ei muuta yhtiön ydintä, eikä vaikuta käynnissä oleviin asiakkuuksiin tai tiimirakenteisiin, mutta terävöittää suuntaa ja on osa suunnitelmallista kehitystä.

MAINOS

– Olemme osaamiseltamme yhä vahvempi strateginen brändiosaaja. Emme vain toteuta markkinointia, vaan autamme yrityksiä ymmärtämään, mikä niiden brändi oikeasti on ja miten sen avulla johdetaan, Kyllönen avaa tiedotteessa.

Kyllönen korostaa, että asiakkaille muutos näkyy vahvempana johdon tason kumppanuutena, selkeämpinä strategisina valintoina ja brändityönä, joka näkyy konkreettisesti kasvussa.

– Yritykset puhuvat strategiasta, mutta markkina kokee brändin. Jos nämä kaksi eivät vastaa toisiaan, strategia ei johda liiketoimintaa, Kyllönen summaa.

Hänen mukaansa suomalaisessa yrityskulttuurissa brändi ymmärretään liian kapeasti.

– Meillä on vahva insinöörijohtamisen perinne. Se on tuonut paljon hyvää. Mutta jos brändi nähdään vain visuaalisena pintana, emme ymmärrä brändiä ja jätämme valtavan potentiaalin käyttämättä, Kyllönen pohtii.

– Tekoäly ei myöskään tee yrityksestä erottuvaa. Erottuvuus syntyy strategiasta, näkyy brändissä ja ohjaa näin kaikkea tekemistä. Olen sitoutunut alaan ja näen, että mainosalan kultaiset vuodet ovat alkamassa, hän jatkaa.

Vuonna 2012 perustettu Parcero työllistää noin 25 henkilöä. Yrityksen liikevaihto kasvoi viime vuonna 22 prosenttia 2,7 miljoonaan euroon.