Unsplash/Nathan Dumlao
Ilmiöt

Etla ennustaa: yksityinen kulutus kasvaa tänä vuonna

15.3.2021 11:45
Toni Rajamäki
Kulutuksen elpyminen on kuitenkin riippuvainen rokotusmääristä.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla ennustaa Suomen talouden elpyvän tänä vuonna, vaikka koronatilanne voi olla hankala vielä pitkäänkin. Koronarokotekattavuuden odotetaan kuitenkin avaavan yhteiskuntaa ja poistavan rajoituksia, miksi muun muassa yksityinen kulutus kasvaa viime vuodesta.

Etlan ennusteen mukaan yksityinen kulutus kasvaa tänä vuonna 2,3 prosenttia. Vuonna 2022 kasvua uskotaan tapahtuvan 4,6 prosenttia. Etlan raportissa kuitenkin huomautetaan, että kulutuksen elpyminen on riippuvaista koronarokotekattavuuden etenemisestä, sillä kotitaloudet käyttävät kertyneitä säästöjään, jos palveluiden käyttäminen koetaan taas turvalliseksi.

Etla ennustaa, että Suomen kokonaistuotanto kasvaa tänä vuonna kolme prosenttia. Kasvua nähdään nimenomaan yksityisen kulutuksen kasvun tukemana. Myös viennin kasvulla on valtava merkitys koko talouskasvuun, ja Etla ennustaakin, että Suomen vienti kasvaa tänä vuonna lähes 4,5 prosenttia. Kasvua luo myös investointien määrän kasvu, jonka uskotaan olevan alle kaksi prosenttia.

Suomen tilanne on tietenkin riippuvainen myös koko maailman tilanteesta. Ennusteen mukaan  maailmantalous kasvaa tänä vuonna neljä prosenttia. Elpymistä avittaa erittäin voimakas finanssi- ja rahapoliittinen elvytys, mutta tärkein yksittäinen kasvua tukeva tekijä on rokotteen kehittäminen ennätysajassa.

Koronapandemia on kuitenkin edelleen iso taloudellinen uhka. Rokotekattavuus voi kehittyä odotettua hitaammin, ja rokotteet eivät pakosta suojaa virusmuunnoksilta. Riittävä rokotekattavuus saavutetaan globaalisti vasta ensi vuonna, joten palveluiden elpyminen siirtyy monessa maassa loppuvuoteen tai ensi vuodelle.

Lähde: Etlan tiedote

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)