Media

Dildokauppias oli menettää ison osan vuoden myynnistään LinkedIn-potkujen takia

Muun muassa puudildoistaan tunnetun Teatiamo Industries Oy:n perustaja Tea Latvala joutui ongelmiin viestintäpalvelu LinkedInin kanssa.
Kuva:
Unsplash/Inlytics
Dildokauppias oli menettää ison osan vuoden myynnistään LinkedIn-potkujen takia

Seksivälineyrittäjä Tea Latvalan henkilökohtainen LinkedIn-profiili jäädytettiin tammikuun alussa. Sosiaalisen median jättiläinen ilmoitti syyksi Latvalan profiilikuvan, jonka kerrottiin rikkovan palvelun sääntöjä.

Ilmoitus oli yrittäjälle iso takaisku, sillä LinkedIn on hänen tärkein myynti- ja markkinointikanavansa.

– Olin aluksi allapäin. Harmitti paljon. LinkedIn on tässä bisneksessä tärkein kanava kontaktien ja verkostojen luomiseen. Kaikki suurimmat jälleenmyyntidiilini ovat tulleet ”Linkkarin” kautta. En tiedä tarkalleen ottaen, miten iso osa myynnistäni tulee sen kautta, mutta puhutaan prosentuaalisesti merkittävästä luvusta, Latvala sanoo MarkkinointiUutisten haastattelussa.

Latvala ei tiedä, miksi hänen tilinsä haluttiin poistaa LinkedInistä.

– Ensin sain viestin, jossa sanottiin, että profiilikuvani rikkoo tekijänoikeussääntöjä. Olen kuitenkin käyttänyt profiilissani luvan kanssa työntekijäni ottamaa kuvaa. En reagoinut viestiin mitenkään, mutta kun menin seuraavan kerran LinkedIniin, en päässyt enää kirjautumaan sivulleni. Minun piti todistaa henkilöllisyyteni, ja sen teinkin, mutta se ei auttanut.

–  Otin yhteyttä LinkedIniin. Tapausta siirreltiin henkilöltä toiselle. Lopulta sain uuden viestin, jossa tilin kerrottiin olevan suljettu toistuvien sääntörikkeiden takia. Koskaan ei kerrottu, missä vika oli tarkalleen ottaen.

LinkedIn viestitti Latvalan käyttäytyneen ”epäammattimaisesti”, mutta väitteelle ei tunnu löytyvän perusteluita. Latvala myy seksivälineitä, mutta julkaisut ovat olleet asiallisia.

– En ole jakanut LinkedInissä mitään pornoa, hän painottaa.


Rovaniemellä asuva yrittäjä sanoo, että seksi ja seksivälineet ovat yhä tabu ympäri maailmaa. Siksi hänen toimintansa on aina herättänyt mielipiteitä ja vastustusta.

– Luulen, että tässä LinkedIn-tapauksessa minusta on tehty ilmianto, Latvala spekuloi.

Yritystoiminta loppuu tämän vuoden aikana

Lopulta kaikki meni hyvin, sillä LinkedIn päätti avata Latvalan tilin muutaman päivän päästä sen sulkemisesta.

– Ilman sitä päätöstä tämän vuoden myyntini olisi jäänyt pieneksi. LinkedInissä pystyn tuomaan tuotteitani esille. Muut somekanavat ovat vähän niin kuin ”höpöhöpöä” minulle.

Latvala uskoo, että LinkedIn avasi tilin julkisen paineen takia. Tapaus sai valtavasti huomiota sosiaalisen median kanavissa, joissa kyseenalaistettiin LinkedInin päätös.

Vuonna 2015 perustettu Teatiamo Industries Oy onnistui kasvamaan nopeasti ja levittäytymään ulkomaillekin. Vuosina 2018 ja 2019 yritys myi seksivälineitä yhteensä lähes 250 000 eurolla. Vuonna 2018 Latvala keräsi piensijoittajilta 150 000 euroa, minkä ansiosta hän sai lainaa Business Finlandilta.

Yrityksen kasvu kuitenkin pysähtyi, ja koronavuosi toi uusia hankaluuksia. Nyt Latvala on päättänyt, että hänen yritystoimintansa loppuu tänä vuonna. Hän aikoo joko myydä yrityksensä tai ajaa sen alas. Päätöksen taustalla on henkinen uupuminen.

–  Tämä LinkedIn-tapaus oli vähän kuin viimeinen niitti. Toimintani ympärillä on aina ollut huutelijoita. Mittani on täyttynyt jo ajat sitten, Latvala myöntää.

– Aina, kun tulee jotain hyvää, niin tulee myös huonoa. Olin todella liikuttunut siitä, miten ihmiset olivat puolellani tässä LinkedIn-tapauksessa, mutta sain myös inhottavia sähköposteja, joissa käskettiin heittää dildot takkaan, Latvala päättää.


Seuraa MarkkinointiUutisia sosiaalisessa mediassa ja saat tuoreet uutiset helposti feediisi.

Lisää luettavaa