Toimistot

Dentsu Internationalin johdossa nähdään iso muutos: Wendy Clark jättää toimitusjohtajan paikan

6.9.2022 10:05
Toni Rajamäki
Clark ehti toimia Dentsun johdossa kaksi vuotta.

Markkinoinnin maailman tunnetuimpiin johtajiin kuuluva Wendy Clark ei jatka Dentsu Internationalin toimitusjohtajana, uutisoi muun muassa AdAge-sivusto

Päätös on yllättävä, sillä Clark ehti olla pestissään vain pari vuotta. AdAge kertoo taustalla olevan globaalin konsernin uudelleenjärjestäytyminen, jossa Clarkin vetämä kansainvälinen osasto yhdistyy Dentsun Japanin-yksikköön.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

Clark teki isoja muutoksia Dentsu Internationalissa, jonka päämaja on Lontoossa. Dentsu kertoi tänä kesänä muun muassa yksiköidensä integroinnista. Integrointityö alkoi jo vuosia sitten, mutta Clarkin aikana vauhti kiihtyi huomattavasti.

Lue myös: Dentsu haluaa olla yhdessä asiassa maailman paras yhtiö – ja Suomen-toimistolla on tavoitteen täyttymisessä merkittävä rooli

Clarkin seuraavasta työpaikasta ei ole vielä tietoa, eikä Dentsu ole vielä edes vahvistanut kokeneen johtajan lähtöä.

Ennen Dentsua Clark toimi DDB Worldwiden toimitusjohtajana. Aiemmin hän työskenteli pitkään muun muassa Coca-Colan markkinoinnin johtotehtävissä.