Kuva: Citymarket
Mainonta

🔍 Citymarket valtasi kokonaisen prime time -mainoskatkon – idea sai alkunsa suunnittelijan vauva-arjesta

24.9.2024 10:20
Mikko Perttunen
Brändit innostuivat nopeasti lähtemään Arin matkaan.

🔍 Suurennuslasilla merkityt jutut ovat uutisia pidempiä ja taustoittavia artikkeleita.

Sunnuntaina Selviytyjät Suomen mainoskatkolla nähtiin kampanja, jossa tiettävästi ensimmäistä kertaa Suomessa yksi mainostaja otti haltuunsa kokonaisen mainoskatkon.

Katkolla nähtiin Jaffan, Felixin ja Lotuksen mainoksia, mutta kaikkiin sukelsi mukaan K-Citymarketin mainoshahmo Ari.

Kampanjan suunnittelusta vastasi TBWA\Helsinki, mutta idea syntyi Jonathan Fantan vauva-arjesta. Vanhempana luovana suunnittelijana TBWA:lla työskentelevän Fantan perheeseen syntyi lapsi viime vuoden lopulla, mikä luonnollisesti laittoi monta asiaa elämässä uusiksi.

– En ollut aikoihin juurikaan katsonut lineaarista televisiota, mutta kun jäimme vauvan kanssa kotiin, meillä oli usein televisio päällä. Jäin pitkästä aikaan katsomaan mainoskatkoja. Tuli sellainen herääminen, että mitä jos jokaiseen mainokseen laittaisi Arin kertomaan, että tämäkin tuote löytyy Cittarista, Fanta kertoo.

Aluksi ajatus tuntui Fantan mukaan mahdottomalta mutta samalla kuitenkin kutkuttavalta.

– Yhteistyössämme Citymarketin kanssa mietimme paljon sitä, miten heidän pääviestejään saadaan näkyviin. Valikoimahan on se asia, mistä Citymarketit haluavat kaupat tunnettavan. Ja jos jostain tuotteesta on olemassa mainos, se löytyy suurella todennäköisyydellä Cittarista, Fanta toteaa.

Idea siis oli olemassa, mutta suurin jännityksen aihe liittyi siihen, miten brändit saadaan matkaan. Lopulta moni tavarantoimittaja lähti innoissaan mukaan.

MAINOS
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

– Kutsuimme toukokuussa kumppaneita K-Kampukselle aika kryptiselläkin viestillä, jossa kerroimme vain, että olisi tarjolla mahdollisuus tehdä Citymarketin kanssa jotain sellaista, mitä Suomessa ei ole aiemmin tehty. Kun esittelimme idean, vielä saman päivän aikana moni kumppani halusi lähteä kokeilemaan jotain uutta, K-Citymarket-ketjun markkinointijohtaja Henrik Wahlfors kertoo.

Kaiken kaikkiaan kampanjassa on mukana 15 brändiä, muun muassa Doritos, Löfbergs, Felix, Lotus, Ingman ja Benecol, joiden mainosten lavasteet, asetelmat ja valaistus jäljennettiin millintarkasti, jotta Citymarketin mainoshahmo Ari saatiin istumaan niihin.

Kulissien takaa. Citymarketin Ari-hahmo liitettiin saumattomasti osaksi brändien omia mainoksia.

– Harvan mainoksen lopussa oikeastaan kerrotaan, että mistä tuote löytyy eli tietysti bränditkin hyötyvät tästä, Fanta muistuttaa.

Wahlfors kertookin, että kampanjan kustannukset jaettiin suunnilleen puoliksi mukana olevien brändien ja Citymarket-ketjun kesken.

Tuotannollisesti kampanja oli Fantan mukaan melkoinen operaatio. Kyseessä ei ole ainoastaan television mainoskampanja, vaan se on esillä vahvasti esimerkiksi printissä ja sosiaalisessa mediassa.

– Projektinhallinnalle pitää nostaa hattua. Toisaalta aina kun idea on hauska ja vähän uusi, sen tekeminenkään ei tunnu niin vaivalloiselta, vaikka aikaa menisikin hiukan enemmän kuin tavallisesti, Fanta toteaa.

Kampanja jatkuu 6. lokakuuta saakka, ja siihen asti Arin mainoskatkoja voi nähdä Nelosella ja sosiaalisen median kanavissa. Citymarketin ”omimia” parhaan katseluajan mainoskatkoja on viime sunnuntain lisäksi sijoiteltu kahden viikon ajalle Haluatko miljonääriksi-, Vain elämää-, Selviytyjät Suomi-, Petolliset- ja Amazing Race -ohjelmien väliin.

– Onhan tämä merkittävä panostus, ja yhdessä muiden brändien kanssa saimme laajemman näkyvyyden, kuin mihin olisimme yksin pystyneet, Wahlfors toteaa.

Lue myös: Suomen kärki-Citymarketin kauppias haluaa korjata piispanmunkkien nimeä koskevan epäkohdan: ”Tarvitsisimme aluksi noin 15 lavallista piispiksiä”

Lue myös: 🔍 Kauppaketjut jarruttavat ruoan kestävyysmurrosta vegaanituotteiden hinnoittelulla, väittää uutuuskirja – näin S-ryhmä ja Kesko vastaavat

MAINOS