Barona/Myyntiradio
Ilmiöt

Baronan myyntijohtaja Jussi Rissanen loi puolivahingossa huippumenestyneen yrityspodcastin, joka on muuttanut ihmisten elämiä

12.5.2022 10:30
Toni Rajamäki
Rissanen nostaa esiin kolme syytä siihen, miksi Myyntiradiosta on tullut merkityksellinen ja menestynyt podcast.

Suomalaisen talouselämän yksi tunnetuimmista podcasteista on Myyntiradio, jossa käsitellään nimensä mukaisesta myyntiä. Kuuntelijat tuntevat Baronan myyntijohtaja Jussi Rissasen vetämän podcastin kuitenkin parhaiten nimekkäistä vieraista, joita on kertynyt jo iso liuta.

Harva podcast-tuotanto voi sanoa saaneensa vieraakseen esimerkiksi Rovion Peter Vesterbackan. Ja hänkin on vain jäävuoren huippu: kahden vuoden aikana “podissa” on vieraillut lukuisia omien alojensa huippuja, kuten muusikko Samu Haber, tv-persoona Riku Rantala, julkkiskokki Kari Aihinen, Diilistä tuttu yrittäjä Sointu Borg, koomikko Ali Jahangiri ja ex-kiekkoilija Lasse Kukkonen.

Tänä päivänä Myyntiradiota on kuunneltu yhteensä 43 000 kertaa. Se on valtava luku “podille”, jossa käsiteltävä aihe ei ole niin sanotusti valtavirtaa. Spotifyn listoilla Myyntiradiosta onkin tullut liike-elämän genressä suomalaistuotantojen kestomenestyjä.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

Menestys on vakuuttavaa etenkin siksi, että kyseessä on yrityspodcast. Myyntiradio onkin hyvä esimerkki siitä, miten toimiva yrityspodcast rakennetaan: käsiteltävät aiheet ovat yhteiskunnallisesti kiinnostavia – ja niistä kiinnostuvat ihmiset yli toimialarajojen. Myyntiradio ei olisi yltänyt tällaiseen suosioon, jos sisältö olisi kohdistettu pelkästään myyjille.

Rissanen kertoo, että hän on saanut ohjelmastaan runsaasti positiivista palautetta. Podcastilla on jopa on muutettu ihmisten elämiä.

– Minulla on jäänyt mieleen etenkin yksi palaute, jossa yliopisto-opiskelija kertoi vaihtaneensa pääaineen myyntiin ja markkinointiin inspiroiduttuaan Myyntiradiosta, Rissanen hehkuttaa.

Jussi Rissanen.

Rissanen myös kertoo, ettei ohjelman menestys näy vain hyvänä palautteena tai erinomaisina kuuntelijalukuina. Yrityspodcastin ideana on rakentaa yrityksen brändiä ja kehittää bisnestä. Myös tämä tavoite on täyttynyt.

– Inbound-liidejä tulee paljon, hän kiteyttää.

Baronalla mietittiin muutama vuosi sitten, että yrityksen brändiä pitäisi saada tutummaksi suurelle yleisölle, ja myös tässä Myyntiradiolla on ollut merkittävä rooli.

– Kolmisen vuotta sitten Baronaa ei tunnistettu niin vahvasti kaupan ja myynnin ammattilaisena. Meidät tunnettiin enemmänkin rekrytoinnin ja teollisuuden toimijana. Siitä sitten lähti idea Myyntiradiosta syntymään.

Kenties hauskin tarina koko podcastin matkalla on se, ettei yrityspodcastia oltu vielä mietitty osana Baronan brändin rakentamista. Baronan markkinoinitiosasto ei edes pyytänyt podcastia, mutta sieltä tuli tuki ajatukseen syttyneelle Rissaselle, joka sai podcast-idean alun perin työkaveriltaan, Baronan markkinoinnissa työskenneeltä Valtteri Karjulalta. Puolivahingossa syntynyt idea nousi lopulta tärkeään rooliin Baronan markkinoinnissa.

“Mikä on podcast?”

Kun Karjula ehdotti Rissaselle ideaa podcastista, myyntijohtajan suusta tuli vastaus: “Tehdään vaan, mutta mikä on podcast?”.

Rissanen tiesi oikeasti, mistä on kyse, mutta kysymykseen piiloutui toinen kysymys: miten tämä auttaa Baronaa?

Vielä tuossa vaiheessa ei tiedetty, mitä tuleman pitää. Olisiko “podista” edes hyötyä Baronalle?

– Olen todella kiitollinen Baronalle, että he antoivat meille mahdollisuuden kokeilla. Ilman Baronaa tästä ei olisi tullut mitään, Rissanen linjaa.

Aluksi Rissanen oli hieman epäuskoinen menestyksen suhteen, vaikka hän tiesikin olevansa oiva tarinankertoja. Rissanen ja Karjula kuitenkin luottivat, että inhimillisyys ja aitous iskevät kuuntelijoihin.

– Meillä oli ajatuksena, että Myyntiradion voi laittaa päälle ja kuunnella meitä vaikkapa Kuusamossa kokien samaistumista ja voimaantumista. Meistä kuului sydämen ääni. Halusimme antaa arvostusta myyntityölle ja antaa ihmisille energiaa, virtuaalista energia.

Pian Karjula jäi Baronalta pois, ja Myyntiradiosta tuli yhden miehen show – Rissasen show – jossa joka jaksossa hänen kanssaan on keskustelemassa alallaan arvostettu vieras.

Rissasen vieraana on käynyt lukuisia oman alansa menestyjiä. Heihin lukeutuu muun muassa ex-kiekkoilija, vuoden 2011 maailmanmestari Lasse Kukkonen.

Menestyksen salat

Kun Rissaselta kysyy, miten Myyntiradiosta on tullut yrityspodcastien mallioppilas, hänen suustaan tulee monen monta pointtia.  

Kenties tärkein on tämä:

– Jos lähtee tekemään listaykköstä, siitä tuskin tulee listaykköstä, hän sanailee.

Tällä Rissanen tarkoittaa sitä, että podcastista pitää ennen kaikkea tehdä omannäköinen eikä vain miettiä, millä aiheilla ja keinoilla maksimoidaan kuuntelijamäärä. Tällöin lopputulemana on aitoa sisältöä – ja aitous kiinnostaa.

Tarkemmin menestyksen saloihin syventyessä Rissanen nostaa esiin kolme tärkeää pääpointtia.

– Ensimmäinen asia on se, ettei minua ole käsketty tekemään tätä. Koko podcast syntyi halusta viestiä myynnin mahtavista mahdollisuuksista. Jokainen meistä myy jotain elämässään. Esimerkiksi työhaastattelussa pitää myydä oma osaamisensa. Joku taas voi myydä autonsa. Kaikki meistä myyvät.

Lue myös: Tutkimus: Yrityspodcasteja ei hyödynnetä tarpeeksi brändin rakentamisessa, vaikka monet yrityspäättäjät kokevat niiden vaikuttavan positiivisesti kaupalliseen kiinnostukseen

Toinen tekijä on ohjelman vetäjän persoonan näkyminen. Rissasella on taito iskeä tarinaa, innostaa ympärillä olevia ihmisiä ja puhua raa’an rehellisesti. Vielä kun juontaja itse on myynnin kivenkova ammattilainen – eikä esimerkiksi ulkopuolelta hankittu somevaikuttaja – osataan kokonaisuus hahmottaa täydellisesti. Tärkeintä on ollut, että Rissanen on ollut oma itsensä – eikä vain joku Baronan edustaja.

– Persoonille pitää antaa mahdollisuus olla oma itsensä. Monesti me olemme työroolien vankeja, ja käyttäydymme niin kuin meidän odotetaan käyttäytyvän. Minä olen saanut olla podcastissa Jussi Rissanen, enkä Baronan myyntijohtaja Jussi Rissanen.

Myös kolmas pointti liittyy aitouteen.

– Kolmantena tärkeänä asiana on, että käytännössä jokainen ohjelman vieras on tullut mukaan ilman kynnysrahaa. He ovat tulleet vierailemaan aidosta halusta puhua myynnistä.

Lisäksi Rissanen painottaa vielä laadukkaan tuotannon merkitystä. Myyntiradion tuotannon taustalla on Krash Oy.

Mutta jos Rissasen puheista pitää vetää yksi vinkki yrityspodcastia tekeville tai miettiville tahoille, niin neuvo on selkeä: muistakaa aitous. Sen avulla luodaan yrityspodcasteja, jonka johdosta esimerkiksi yrityksen myyntijohtajan ääni voidaan tuntea ympäri Suomen maan.

– Lukuisat kuuntelijat ovat tulleet moikkaamaan minua, kun ovat tunnistaneet ääneni. Esimerkiksi Joensuussa Ilosaaressa rock-keikalla viereisestä pöydästä kuului kysymys: “Kuka toi radioääni on?”, Rissanen naurahtaa.

Lue myös: Nämä trendit ovat nousseet esiin parhaita podcasteja palkitsevassa Audiolandissa – Risto Kuulasmaa nostaa esiin onnistuneimmat yrityspodcastit