Kuva: Mikko Perttunen
Myynti

Alle kolmekymppiset käyvät kivijalkamyymälöissä muita ahkerammin

22.9.2026 9:00
Mikko Perttunen
”Kaupan kannattaa kehittää verkkoa ja myymälää yhtenä kokonaisuutena.”

Kuusi kymmenestä suomalaisesta aikuisesta asioi fyysisessä erikoiskaupassa vähintään kuukausittain, selviää Erikoiskaupan liitto ETU:n tuoreesta kyselytutkimuksesta.

Viikoittain myymälöissä käy 17 prosenttia suomalaisista aikuisista.

Aktiivisimpia asiakkaita ovat alle 30-vuotiaat aikuiset, joista lähes neljä viidestä käy erikoiskaupassa kuukausittain ja joka kolmas viikoittain.

– Nuoria aikuisia pidetään usein verkkokauppasukupolvena, mutta tutkimus piirtää heidän ostamisestaan monipuolisemman kuvan. Alle 30-vuotiaat käyttävät digitaalisia kanavia aktiivisesti, mutta käyvät samalla kivijalkakaupassa muita ikäryhmiä useammin. Verkko ja myymälä eivät ole kuluttajalle vastakohtia, vaan saman ostopolun eri vaiheita, Erikoiskaupan liitto ETU ry:n toimitusjohtaja Jenni Homer kertoo tiedotteessa.

MAINOS

Tutkimuksen mukaan 44 prosenttia suomalaisista tutkii tuotetta ensin verkossa ja ostaa sen sitten myymälästä. Sekä tuotteen tutkimisen että ostamisen verkossa tekee 20 prosenttia vastaajista. Myymälässä tuotetta tutkii ja sen myös ostaa 21 prosenttia.

Vain yksi prosentti vastaajista ilmoittaa, ettei koskaan käytä kivijalkakauppaa, jos tarjolla on myös verkkokauppa.

Kivijalkakauppa valitaan erityisesti silloin, kun tuote halutaan heti mukaan, sitä halutaan kokeilla tai ostamiseen tarvitaan neuvontaa. Mikäli tuotteen tarvitsee heti, myymälän valitsee mieluummin 58 prosenttia vastaajista, kokeilemisen vuoksi 57 prosenttia ja neuvonnan vuoksi 47 prosenttia.

– Tulokset vahvistavat, että kivijalan kilpailuetu rakentuu asioista, joita digitaalisen kanavan on vaikea korvata: tuotteen näkemisestä ja kokeilemisesta, välittömästä saatavuudesta sekä henkilökohtaisesta asiantuntemuksesta. Verkkokauppa puolestaan kilpailee usein laajalla valikoimalla ja saavutettavuudella. Kaupan kannattaa siksi kehittää verkkoa ja myymälää yhtenä kokonaisuutena, Homer arvioi.

Kun vastaajia pyydettiin valitsemaan erikoiskaupan myymälöiden tärkeimmät ominaisuudet, asiantunteva palvelu nousi ensimmäiseksi 59 prosentin osuudella. Seuraavina tulivat mahdollisuus nähdä ja kokeilla tuotteita (53 %), sekä tuotteiden laatu (52 %).

Alle 30-vuotiaiden painotukset poikkeavat muista ikäryhmistä. Heille tärkeimpiä myymälän ominaisuuksia ovat tuotteiden laatu (53 %) sekä hintataso (48 %). Asiantuntevan palvelun nosti tärkeimpien ominaisuuksien joukkoon 36 prosenttia.

Tutkimuksen mukaan 89 prosenttia suomalaisista pitää erikoiskauppaa tärkeänä paikallisena työllistäjänä ja osana alueen elinvoimaa. Omalla lähialueella sijaitsevien erikoiskauppojen olemassaoloa pitää tärkeänä 80 prosenttia vastaajista.

Ota yhteyttä

Kerro kehitysideasi, anna palautetta, kysy mitä tahansa! Palaamme asiaan mahdollisimman pian.

Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.