”Kyllä, haastatteluun voi osallistua etänä”, minulle luvattiin, kun soitin lisätietoja eräästä työpaikasta. Sitten ei voinutkaan. Oli mentävä paikan päälle, mikä tiesi 45 minuutin haastattelua varten 14 tuntia matkustamista. Kulut haastatteluun osallistumisesta olivat melkein puolet siitä rahasta, mitä minulla oli työttömänä käytettävänä elämiseen kuukaudessa.
En saanut työpaikkaa. Palautteessa hr-vastaava kertoi ajatelleensa, etten ”hakenut ihan tosissani”.
Olen vastustanut olosuhteista riippumatta pakollisina paikan päällä järjestettäviä haastatteluja jo pitkän aikaa, mutta tuon kokemuksen jälkeen olen kyseenalaistanut niitä entistä enemmän – useasta hyvästä syystä.
Ylivoimaisesti yleisin väite kasvotusten pidettävien haastattelujen puolesta on se, että niitä pidetään lähtökohtaisesti vain parempina. Oletusarvoisesti näin on siksi, että niissä ihmiset voivat olla ”aidossa kanssakäymisessä” keskenään. Minua tämä oudoksuttaa ajatuksena kovin paljon. Kuulun toki itse siihen porukkaan, joka yläasteikäisenä hurvitteli trollaamalla internetissä, mutta ei minulla enää 30 ikävuoden kynnyksellä ole erillistä nettipersoonaa. Toimin ihan samalla tavalla ruudun välityksellä kuin pöydän toisella puolellakin.
Jos joku on työkaverina perseestä, niin sen kyllä huomaa myös Teamsin välityksellä aika nopeasti.
Hupaisaa on myös, kun livehaastattelujen pakollisuutta selitetään käytännöllisyydellä. Toki se on käytännöllistä, ettei rekrytoivan tahon päässä kenenkään tarvitse opetella peräti kolmatta Teamsin toiminnallisuutta. On myöskin ihan helvetin kätevää, että tunnin juttutuokio vaatii hakijalta tällöin kokonaisen päivän. Pelottaa ajatellakin, miten käytännöllistä olisi matkustaa paikan päälle vaikkapa Enontekiön leveyksiltä.
Pahin ristiriita tulee mielestäni kuitenkin siitä, että moni markkinoinnin ja viestinnän tekijä joutuu työssään kuitenkin olemaan osallisena tai järjestämään webinaareja, verkkokoulutuksia, palavereita ja kaikkea muuta. Minusta kameran ja mikrofonin turvin esiintyminen on vuorovaikutuksen puutteen takia paljon haastavampaa, joten jos ja kun se työnkuvaan sisältyy, eikö sitä olisi oivallista arvioida juuri haastattelun yhteydessä?
Rentoina ja joustavina itseään markkinoivat työnantajat tekevät itselleen karhunpalveluksen, kun joustavuutta ei sovelleta jo rekrytointivaiheessa. Se, mitä verkon välityksellä tapahtuvasta haastattelusta ei voi päätellä, on asiantuntijatyötä tekevälle ihmiselle melko pieni osa työssä tarvittavaa osaamista.
Sanoisin lisäksi vanhan koulun haastattelijoillekin yhden melko vedenpitävän vinkin: jos joku on työkaverina perseestä, niin sen kyllä huomaa myös Teamsin välityksellä aika nopeasti.
Valmistumisensa kynnyksellä hankeviestinnässä uransa aloittanut Lassi Perämäki on erityisesti tekstuaalisen viestinnän seppä, joka on viettänyt pari viime vuotta työnhakijana. Perämäki pyrkii ratkaisemaan dilemman, jossa töitä ei saa ilman kokemusta ja verkostoja, eikä kokemusta ja verkostoja ilman töitä. Hän raportoi kolumneissaan havainnoistaan ilmiön ympärillä.