Unsplash/Michael Fousert
Toimistot

Adweek valitsi TBWA:n vuoden globaaliksi toimistoksi – Helsingin-toimistolla on ollut iso rooli ketjun menestyksessä

7.12.2021 11:55
Toni Rajamäki
TBWA valittiin parhaaksi toisena vuotena peräkkäin.

Markkinoinnin ja mainonnan alan arvostettu Adweek-media on valinnut jälleen vuoden parhaan toimiston maailmassa. Ykkössija meni TBWA:lle toisena vuotena peräkkäin.

Uutinen on iso asia myös ketjun Helsingin-toimistolle, TBWA\Helsingille, sillä yksiköllä on ketjussa arvostettu asema. Suomessa TBWA\Helsinki on valittu kolmena vuotena putkeen Vuoden toimistoksi, ja toimiston työt ovat saaneet lukuisia tunnustuksia kansainvälisissä kilpailuissa.

– Meillä on tosi iso ote ketjun sisällä. Muissa toimistoissa seurataan, mitä me teemme täällä Suomessa, TBWA\Helsingin toimitusjohtaja Sami Tikkanen sanoi MarkkinointiUutisille viime keväänä.

Helsingin-toimisto on ollut ketjussa edelläkävijä muun muassa designmarkkinointiin keskittyvän Innovation Lab -yksikkönsä myötä. Yksikössä on kehitelty muun muassa kansainvälistä huomiota saanut Fortum Vipu.

Omnicom-konserniin kuuluva TBWA-ketju valittiin aiemmin tänä vuonna myös Fast Companyn vuoden innovatiivisimpien mainostoimistojen joukkoon.

Adweekin mukaan ketjun liiketoiminta on kasvanut tänä vuonna selvästi ja ollut myös pandemiaa edeltävää aikaa edellä. Omnicom ei kuitenkaan julkista ketjun tarkkoja taloudellisia lukuja.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)