Brändit

Aalto-yliopiston johtaja- ja asiantuntijakoulutuksen brändi yhtenäistyy

24.3.2023 11:17
Myös siteet yliopiston kokonaisbrändiin vahvistuvat.

Aalto-yliopistossa aiemmin erillisinä brändeinä toimineet liikkeenjohdon kehittämispalveluihin keskittynyt Aalto EE, asiantuntijoiden täydennyskoulutusta tarjonnut Aalto PRO, yrittäjille suunnattuja kehittämispalveluita toteuttanut Aalto ENT sekä pankki-, vakuutus- ja rahoitusalan osaamiseen erikoistunut Finva yhdistyvät yhdeksi brändiksi. Uusi brändinimi on Aalto University Executive Education and Professional Development. Uusi tunnus perustuu Aalto-yliopiston tunnukseen.

Aalto EE:n tiedotteessa kerrotaan, että brändin ja logon uudistumisen myötä myös siteet Aalto-yliopiston brändiin lujittuvat entisestään.

– Olemme erottamaton osa Aalto-yliopistoa ja tällä uudistuksella selkeytämme korkealaatuista tarjontaamme asiakkaillemme yhden brändin ja selkeän logon alla, sekä myös ilmennämme elämänlaajuisen oppimisen laajoja mahdollisuuksia, sanoo Aalto EE:n toimitusjohtaja ja Aalto-yliopiston elämänlaajuisen oppimisen johtaja Tom Lindholm.

MAINOS

Ota yhteyttä

Kerro kehitysideasi, anna palautetta, kysy mitä tahansa! Palaamme asiaan mahdollisimman pian.

Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.