Digitaalisuus

5G-puhelimet kiinnostavat kuluttajia entistä enemmän

Uutuusmallit voivat lisätä kuluttajien vaihtohalukkuutta.
Kuva:
DNA
5G-puhelimet kiinnostavat kuluttajia entistä enemmän

5G-puhelimien kysyntä kasvaa koko ajan Suomessa, kertoo DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko. Helmikuussa DNA:n myydyimpien puhelimien listalla yli puolet oli 5G-laitteita.

Aavikko sanoo, että 5G-laitteiden kysyntä saattaa sen kuin vain kasvaa maaliskuussa.

– Maaliskuun aikana tulemme näkemään 5G-uutuuksia usealta eri valmistajalta, mikä voi lisätä monen kuluttajan vaihtohalukkuutta, hän sanoo DNA:n tiedotteessa.

DNA:n helmikuun suosituin 5G-puhelin oli Samsung Galaxy A42 5G. Yhtiön helmikuun 13 myydyimmästä puhelimesta kahdeksan on 5G-laitteita.

5G-laitteissa on nopeammat ja varmemmat yhteydet kuin aiemmissa sukupolvissa, miksi ne myös mahdollistavat uudenlaisia palveluita ja sen myötä kiinnostavat kuluttajia.

– Snapchatin, Instagram Storiesin ja TikTokin kaltaiset palvelut eivät olisi koskaan syntyneet ilman nopeaa 4G-verkkoa, sillä katkeamaton kuva- ja videovirta vaatii nopeaa yhteyttä. Vastaavasti on paljon palveluita, joita tulee syntymään nopean 5G-yhteyden myötä, Aavikko kertoo.

Seuraa MarkkinointiUutisia sosiaalisessa mediassa ja saat tuoreet uutiset helposti feediisi.

Lisää luettavaa