Ilmiöt

VR keskittyy markkinoinnillaan entistä vahvemmin kotimaanmatkailun lisäämiseen

VR panostaa markkinointiinsa ja aikoo kehittää brändiään.
Kuva:
VR/Janne Mikkilä
VR keskittyy markkinoinnillaan entistä vahvemmin kotimaanmatkailun lisäämiseen

Kesästä 2021 odotetaan kaikkien aikojen kesää kotimaanmatkailulle, sillä ihmiset eivät vielä halua lähteä lomillaan ulkomaille. Valtion logistiikkakonserni VR on muun muassa tästä syystä päättänyt panostaa markkinointiinsa hieman uudella tavalla.

VR panostaa kotimaanmatkailun kasvattamiseen markkinointiviestinnän keinoin yhdessä markkinointitoimisto Vapa Median kanssa. Suunnitelman keskiössä on erityisesti digitaalisten palveluiden kehittäminen, kotimaanmatkailua tukeva tuotekehitys ja asiakkuuksien luominen sekä kasvattaminen. Yksi konkreettinen teko on panostaa kokemuksien tarjoamiseen.

– Matkustamiseen kuuluu suunnittelua sekä fiilistelyä ennen ja jälkeen matkan. Matkasta halutaan oman näköinen kokemus. Tätä kaikkea haluamme korostaa ja innostaa suomalaisia löytämään Suomesta uusia kohteita ja tekemistä helposti junan kyydissä, kertoo VR:n markkinointijohtaja Vanessa Lehtinen.

VR haluaa kehittää brändiään. Yhtenä asiana on tuoda esiin edullista hintatasoa.

– VR on luonteva kotimaanmatkailun puolestapuhuja ja kaikille tuttu brändi. Alusta alkaen meille on ollut tärkeää yhdessä tunnistaa oleellinen. Muutosta tehdään kestävän ja asiakaslähtöisen, ketterän markkinointiviestinnän keinoin, sanoo Vapan strategiajohtaja Mikko Rummukainen.

Kotimaanmatkailun suosio pysynee korkealla myös pandemian väistyttyä, sillä matkailutottumukset olivat murroksessa jo ennen korona-aikaa. Lähimatkailu, ekologisuus ja turvallisuus ovat olleet viime vuosien kasvavia trendejä matkailussa.

Vapan ja VR:n yhteistyö on jo näkynyt VR:n kevään kampanjoissa. Myöhemmin tänä vuonna uuden markkinointikonseptin mukaisia materiaaleja nähdään ja kuullaan monikanavaisesti.

Lähde: Vapa Median tiedote

Seuraa MarkkinointiUutisia sosiaalisessa mediassa ja saat tuoreet uutiset helposti feediisi.

Lisää luettavaa