Ilmiöt

Voiko kuluttaa kestävästi, vaikka kuluttaminen lähtökohtaisesti ei ole kestävää? Tämän tutkijalle Suomalaisen Tiedeakatemian humanistipalkinto

21.10.2025 11:33
Harri Junttila
Yliopistonlehtori Eliisa Kylkilahti yhdistää tutkimustyössään kuluttajantutkimuksen, liiketaloustieteen ja kestävyystieteet.

Suomalainen Tiedeakatemia on myöntänyt humanistipalkinnon Helsingin yliopistossa työskentelevälle yliopistonlehtori Eliisa Kylkilahdelle.

"Kylkilahden tutkimustyössä yhdistyvät poikkeuksellisella tavalla kuluttajatutkimus, liiketaloustiede ja kestävyystieteet, mikä on avannut uusia näkökulmia yhteiskunnallisten muutosten ymmärtämiseen. Kylkilahden tutkimusta on hyödynnetty laajasti ja se on muun muassa vaikuttanut asumis- ja ilmastopolitiikan valmisteluun". Tiedeakatemia perustelee palkintoa tiedotteessa.

Eliisa Kylkilahden monitieteinen, soveltava ja yhteiskunnallisesti vaikuttava tutkimus kohdistuu kulutuksen sosioekonomiseen kestävyyteen, palvelu- ja materiaali-innovaatioihin sekä erityisesti nuoriin kuluttajiin.

Kylkilahden tutkimusjulkaisuja on siteerattu laajasti kansainvälisesti ja hän on toiminut aktiivisesti kansainvälisissä tutkimusverkostoissa ja arviointitehtävissä.

Yksi tutkimuskohteista ovat olleet puukerrostalojen asukkaat.
MAINOS
MAINOS

Kylkilahden tutkimuksessa pohditaan muuan muassa sitä, miten kuluttajat voivat toimia kuluttajina kestävästi, vaikka kuluttaminen itsessään ei lähtökohtaisesti ole kestävää. Kuluttajaa ja hänen tekemiään valintoja tarkastellaan eri näkökulmista ja tunnistetaan, että kuluttajuus itsessään on paljon muutakin kuin rahan käyttöä ja ostamista, tiedotteesta selviää.

Kylkilahti on ollut mukana esimerkiksi tutkimushankkeissa, joissa kehitetään asukaslähtöisiä ratkaisuja ilmastoviisaan asumisen edistämiseksi ja pyritään vähentämään kotitalouksien hiilijalanjälkeä. Yksi tutkimuskohteista ovat olleet puukerrostalojen asukkaat, sillä rakennusmateriaalit muodostavat energiankulutuksen lisäksi merkittävän osuuden asumisen ilmastovaikutuksista.

Tällä hetkellä Kylkilahti tutkii asumista siitä näkökulmasta, mitä merkitystä on luonnon läheisyydellä kuluttajien asumiskokemukselle.

Palkinnon arvo on 15 000 euroa, ja se myönnetään vuosittain uransa alkuvaiheessa olevalle mutta jo kansainvälistä mainetta saavuttaneelle humanistisen alan tutkijalle.

MAINOS