Unsplash/Solen Feyissa
Mainonta

Vantaan kaupungin koronarokotekampanjalle vapauttava päätös Mainonnan eettiseltä neuvostolta

29.9.2021 10:10
Iina Kansonen
Instagram-kampanjan tavoitteena oli kannustaa nuoria aikuisia ottamaan koronavirusrokote.

Lukuisat yksityishenkilöt tekivät lausuntopyyntöjä Mainonnan eettiselle neuvostolle (MEN) Vantaan kaupungin kesäkuussa 2021 toteuttamasta koronarokotekampanjasta. Instagram-kampanjan tavoitteena oli kannustaa nuoria aikuisia ottamaan koronavirusrokote.

Lausuntopyynnöissä vedottiin muun muassa siihen, että kampanja on ”asiaton ja vastuuton, koska rokotteilla on ehdollinen myyntilupa”. Vantaan kaupunki puolestaan perusteli kampanjaa terveysturvallisuudella. Kampanjan aikana koronavirustartunnat olivat kasvussa sen kohderyhmään kuuluvien 20–24-vuotiaiden keskuudessa.

Mainonnan eettinen neuvosto (MEN) on todennut Vantaan kaupungin koronarokotekampanjan hyvän tavan mukaiseksi. Neuvoston lausunto oli yksimielinen.

”Neuvosto kuuli asiassa Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeaa saadakseen taustatietoa lausuntopyynnöissä käytettyjen käsitteiden osalta”, kertoo mainonnan eettisen neuvoston pääsihteeri Paula Paloranta tiedotteessa.

”Neuvosto totesi lausuntonsa lopussa, että koronarokotteita koskevaa faktapohjaista informaatiota on helposti saatavilla esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilla. Sosiaali- ja terveysministeriön verkkosivuston mukaan rokotteet ovat yksi tehokkaimmista keinoista tartuntatautien torjumiseksi”, Paloranta sanoo.

Mainonnan eettisen neuvoston pääsihteeri Paula Paloranta. Kuva: Roni Rekomaa


MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)