Kolumni

Vaaleanpunaiset sukkahousut hevimuusikon Instagramissa – vaikuttajamarkkinoinnissa onnistuminen ei ole arpapeliä

16.9.2021 7:30
Johanna von Hertzen
Hyvä yhteistyö palvelee molempia osapuolia, kun taas huonosti suunniteltu vaikuttajamarkkinointi voi näyttää halvalta ja jopa aiheuttaa mainehaittoja, kirjoittaa Johanna von Hertzen.

Monen suomalaisen brändin ymmärrys vaikuttajamarkkinoinnista muistuttaa kävelemään opettelevan lapsen liikehdintää. Trendi on otettu vastaan uteliaasti ja innosta puhkuen, mutta vauhti on paikoitellen liiankin kova, tasapaino vaikea löytää ja välillä kompastutaan omiin jalkoihin.

Lähesty vaikuttajamarkkinointia askel kerrallaan. Vertaile, onko brändillesi järkevää luoda yksittäinen iso kampanja tunnetun henkilön kanssa vai solmia useampi yhteistyö vähemmän tunnettujen vaikuttajien kanssa. Koko kansan tähdet solmivat isoja yhteistyösopimuksia, mutta yhä useammin brändilähettiläiksi valitaan myös pienemmän tavoittavuuden saavuttavia mikro- ja nanovaikuttajia.

Tutustu vaikuttajiin huolella ennen kuin päätät, kenen kanssa ryhdyt yhteistyöhön. Voit etsiä heitä itse tai käyttää yleistymässä olevia siihen tarkoitettuja alustoja. Niiden helppous on siinä, että voit hakea vaikuttajia haluamillasi kriteereillä ja hakuprosessista vastaa palveluntarjoaja.

Kun löydät sopivan vaikuttajan, ehdota rohkeasti yhteistyömallia, joka tuo tuotettasi tai palveluasi esiin – tai kysyi ideaa vaikuttajalta itseltään.

Vaikuttaja hinnoittelee työnsä ihan kuten putkimies tai kampaajakin.

Vaikuttajan palkkiosta puhuminen tuntuu edelleen olevan tabu isoissakin yrityksissä, ja siksi raha-asiat jäävät helposti sopimatta tarpeeksi selkeästi. Tunnetun henkilön somepostaus voi maksaa vaikkapa 5000 euroa siinä missä mikrovaikuttajan vaikuttajan palkkio voi vaihdella tuotteista joihinkin satoihin euroihin.

Ei tule unohtaa, että vaikuttaja on (seuraajamäärästään riippumatta) oikea sisällöntuottaja, joka taas on olemassa oleva ammatti. Laadukkaiden kuvien, videoiden ja postausten tekeminen vie aikaa, eikä sitä tulisi koskaan aliarvioida kivana harrastuksena. Ethän siis lähesty vaikuttajaa “tämä on ihan nopee homma, ei varmaan maksa paljon?” -asenteella. Muista, että vaikuttaja hinnoittelee työnsä ihan kuten putkimies tai kampaajakin.

Kun sopiva vaikuttaja löytyy, ohjeista hänet selkeästi. On selvää, ettei yksikään brändi halua herjaavaa tai asiatonta sisältöä esitettävän nimissään, mutta myös muut toiveet on fiksumpi esittää etu- kuin jälkikäteen. Esimerkiksi se, ettei postauksissa saa esiintyä kilpailevan brändin tuotteita (tämäkin saattaa nimittäin joskus tapahtua huomaamatta)

Ennen vaikuttajayhteistyön aloittamista suosittelen kevyesti tutustumaan sosiaalisen median markkinointityökaluihin ja algoritmeihin. Mitä pienemmällä markkinointibudjetilla pelataan, sitä tärkeämpää rahan oikein kohdentaminen on. On hyvä muistaa sekin, että pelkkä vaikuttajan seuraajamäärä ei koskaan suoraan korreloi myyntiin. Koko budjetin laittaminen supertähteen, jonka seuraajakunta ei ole kohdeyleisöäsi, on harvoin se järkevin ratkaisu.

Muistathan myös aina tehdä sopimuksen vaikuttajan kanssa. Sovi etukäteen palvelun tai tuotteiden toimitusajankohta, postausten formaatti ja minimimäärä, niiden julkaisuajankohta ja toimintamallit mahdollisissa ongelmatilanteissa – ja ne raha-asiat. Tutustu huolella myös tekijänoikeusasioihin, kuten esittävän taiteilijan lähioikeuksiin.

Lopulta vaikuttajamarkkinoinnissa on kyse siitä, mitä odotat yhteistyöltä ja miten tavoitat parhaiten brändisi kohdeyleisön. Vaaleanpunaisia sukkahousuja voi olla hankala mainostaa hevimuusikon instagramissa (tai toisaalta juuri se saattaisi toimia). Hyvä yhteistyö palvelee molempia osapuolia, kun taas huonosti suunniteltu vaikuttajamarkkinointi voi näyttää halvalta ja jopa aiheuttaa mainehaittoja.

Kirjoittaja on monessa liemessä keitetty vaikuttajayhteistyön ammattilainen.

Tällä kolumnipaikalla vierailee luovia nuoria, jotka kirjoittavat vastuullisuudesta, markkinoinnista ja yrittäjyydestä. Tämän blogin aina äänessä oleva keski-ikäinen mies halusi antaa äänen myös nuoremmilleen, ja haastaa muita tekemään samoin.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)