Kuvaaja:
Jens Kreuter / Unsplash
Media

Televisio on edelleen olohuoneen keskipiste – maksullisten suoratoistopalveluiden käyttö kasvaa

22.5.2023 14:53
Mikko Perttunen
Eurooppalaiset suhtautuvat mainosrahoitettuun tarjontaan aiempaa positiivisemmin.

Vaikka monen suomalaisen taloudellinen tilanne on aiempaa tiukempi, ei suoratoistopalveluista ole ainakaan yleisellä tasolla tingitty. Päinvastoin, sillä maksullisten suoratoistopalvelujen käyttö on entisestään kasvanut.

RTL AdAlliancen New Life on the Living Room -tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että videoiden katselu suomalaisten suosikkipuuhaa kotona, sillä sen valitsee 64 prosenttia tutkimukseen vastanneista. Toiseksi suosituin aktiviteetti on netissä surffaaminen tai sosiaalisen median käyttö, minkä jälkeen listalla kolmantena tulee ruoanlaitto ja leivonta.

Televisio on suomalaisessa kodissa keskiössä. 78 prosenttia vastaajista kokee, että televisio tekee huoneesta elävämmän ja 76 prosenttia on sitä mieltä, että televisio tuo perheenjäsenet yhteen. Vaikka televisioruutu on edelleen suosituin videosisältöjen katselulaite, on älypuhelinten käyttö alustana lisääntynyt. Jo 69 prosenttia kertoo katsovansa videosisältöjä puhelimesta päivittäin. Tietokoneiden ja tablettien käyttö on sen sijaan säilynyt suunnilleen samalla tasolla kuin viime vuonna.

"Suomen kotitalouksissa on käytössä paljon älytelevisioita."
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

– Suomen kotitalouksissa on käytössä paljon älytelevisioita. Lähes 70 prosenttia vastaajista sanoo jo omistavansa älytelevision. Tämä tekee Connected TV eli CTV -päätelaitteesta merkittävän mainosympäristön mainostajille, RTL AdAllianceen kuuluvan Smartclipin myyntijohtaja Aki Ronkainen toteaa tiedotteessa.

Melkein kaksi kolmesta käyttää suoratoistopalveluita

Tutkimuksen perusteella 62 prosenttia suomalaisista käyttää maksullisia suoratoistopalveluita. Vastanneista 86 prosenttia kertoo käyttävänsä tänä vuonna suoratoistopalveluihin vähintään saman summan kuin viime vuonna.

58 prosenttia eli 21 prosenttiyksikköä kuin viime vuonna katsoo niin sanottua catch up -televisiota lähes joka päivä. Suorat tv-lähetykset ovat kuitenkin edelleen hyvin suosittuja.

Eurooppalaiset kuluttajat suhtautuvat entistä positiivisemmin mainosrahoitettuun tarjontaan hajanaisen suoratoistoympäristön ja nykyisen taloudellisen epävarmuuden takia. Yli puolet vastaajista kaikilla kymmenellä tutkimuksen markkina-alueella sanoo, että mainokset eivät häiritse heitä, jos ne mahdollistavat pääsyn premium-sisältöön ilmaiseksi. Kaiken kaikkiaan vastaajat suhtautuvat videomainontaan positiivisemmin kuin viime vuonna.