Kuvittele, että olet juuri mennyt naimisiin. Häämatkalla huomaat puolisosi olevan täydellinen: hän tekee aamiaisen, siivoaa, hieroo muun muassa jalkojasi ja kertoo aidosti hauskoja vitsejä. Mutta sitten tajuat, että hän on androidi ja varustettu tekoälyllä. 

Miten reagoit? Todennäköisesti et huuda "mahtavaa!", vaan mietit, miten näin kävi ja miten pääset eroon tästä "täydellisestä" kumppanista.

Skenaario ei ole vain wannabe-scifi-kirjailijan houretta tai Westwordlin fanifiktiota. Se on metafora siitä, mitä tapahtuu nyt työelämässä. Generatiivinen tekoäly on se "täydellinen" puoliso, joka tekee lisääntyvissä määrin asiat paremmin kuin me. Se kirjoittaa, kuvittaa, analysoi ja jopa osoittaa empatiaa paremmin kuin moni meistä. Se aiheuttaa monissa meissä samanlaisen reaktion kuin kuvitteellisessa häämatkaskenaariossa: paniikkia ja halun päästä eroon.

Ehkä tekoäly onkin työkalu, joka auttaa meitä tunnistamaan todelliset vahvuutemme ja heikkoutemme.

Miksi? Koska meillä on suhde. Ei tekoälyn kanssa, vaan oman egomme kanssa. Ja tämä suhde on kuin myrskyisä teiniromanssi: täynnä draamaa, epävarmuutta ja mustasukkaisuutta.

Monille meistä tekoäly on ankara totuuden peili. Se paljastaa osaamisessamme aukkoja, joita emme ehkä ole aiemmin huomanneet tai myöntäneet. Samalla se voi olla lohdullinen niille asiantuntijoille, jotka ovat epävarmoja omista kyvyistään. Tekoälyn suoritukset voivat auttaa heitä näkemään oman osaamisensa todellisen arvon.

Tämä uusi tilanne aiheuttaa monissa meissä kognitiivista dissonanssia. Se on kuin henkinen närästys, joka syntyy, kun uusi tieto ei sovi vanhaan maailmankuvaamme. "Mutta enhän minä voi olla näin keskinkertainen!" huutaa sisäinen äänemme. Tai toisaalta: "Olenko sittenkin parempi kuin luulin?"

Jos on valmis hylkäämään egonsa, pystyy tunnustamaan, että tekoäly voi jo olla ihmistä parempi monessa asiassa.

Entä jos kääntäisimme tämän asetelman päälaelleen? Entä jos tekoäly onkin se peili, joka auttaa meitä näkemään itsemme selkeämmin? Ehkä se onkin työkalu, joka auttaa meitä tunnistamaan todelliset vahvuutemme ja heikkoutemme.

Esimerkiksi melko tuore JAMA Internal Medicine -lehdessä julkaistu tutkimus osoitti, että tekoäly pystyi osoittamaan empatiaa potilaille jopa paremmin kuin lääkärit. Tekoälyn generoimat vastaukset potilaille arvioitiin empaattisemmiksi, ammattimaisemmiksi ja laadukkaammiksi kuin lääkäreiden vastaukset. Jos kone voi olla empaattisempi kuin me, mitä se kertoo meistä ja kyvystämme olla läsnä toisillemme?

Viisas ihminen näkee tässä mahdollisuuden. Jos on valmis hylkäämään egonsa, pystyy tunnustamaan, että tekoäly voi jo olla ihmistä parempi monessa asiassa. Mutta se ei koskaan voi olla sinä. Se ei voi nauraa sydämellisesti huonolle vitsille, se ei voi tuntea aitoa empatiaa ystävän suruun, eikä se voi kokea sitä ainutlaatuista tunnetta, kun vihdoin ymmärtää jotain, mitä on pitkään yrittänyt oppia.

Loppujen lopuksi tekoäly ei ole vain haaste vaan myös mahdollisuus itsetuntemukseen. Se voi auttaa meitä tunnistamaan oman osaamisemme todellisen tason – oli se sitten korkeampi tai matalampi kuin luulimme. Tämä itsetuntemus on avain sekä henkilökohtaiseen kasvuun että tehokkaampaan yhteistyöhön tekoälyn kanssa.

Siinä missä täydellinen kumppani häämatkalla voi olla unelmien täyttymys, tekoäly voi olla se uusi täydellinen työkaveri, joka auttaa meitä kehittymään ja loistamaan omana itsenämme. Yhdessä nämä kaksi – aito ihmissuhde ja tekoälyn tuoma itsetuntemus – voivat tehdä elämästämme rikkaamman kuin koskaan ennen osasimme kuvitella.