Toimistot

TBWA\Helsinki menetti jälleen huipputekijän: Erno Reinikainen hyppäsi yrittäjäksi

Ennen Reinikaista TBWA:n Helsingin-toimiston ovat tänä vuonna jättäneet muun muassa Jyrki Poutanen ja Mikko Pietilä.
Kuva:
Hannu Huhtamo
TBWA\Helsinki menetti jälleen huipputekijän: Erno Reinikainen hyppäsi yrittäjäksi

Useita kansainvälisiä palkintoja voittanut Erno Reinikainen on tuorein kovan tason tekijä, joka on jättänyt TBWA\Helsingin. Reinikainen kertoi kesällä aloittavansa yrittäjänä tarjoten markkinonnin palveluita laajalla skaalalla aina brändin rakennuksesta luovaan suunnitteluun.

– Nykyisten, epävarmojen talousnäkymien vallitessa pieni, ketterä ja kokenut toimija ja toimisto on monelle asiakkaalle todennäköisesti se toimivin vaihtoehto. Kulut pysyvät maltillisina ja asiakkaiden on silti mahdollista saada kansainvälisen tason ideoita ja ulostuloja – hyvinkin nopealla syklillä, Reinikainen perustelee päätöstään tiedotteessa.

Hän kertoo jo keränneensä ympärilleen monipuolisen verkoston kansainvälisesti palkittuja ammattilaisia strategiasta tuotantoon.

– Yrittäjyys antaa mahdollisuuden tehdä töitä aivan toisenlaisella fokuksella ja palolla, kun ei ole 20 projektia samaan aikaan päällä. Ihan ilman tutkimusdataakin uskallan luvata, että kun saa keskittyä yhteen asiakasprojektiin kerrallaan, on lopputulos aina parempi.

Reinikainen vietti viimeiset kahdeksan vuotta TBWA:n leivissä. Viimeisimpänä hän toimi vastaavana luovana johtajana. Reinikainen tunnetaan muun muassa Cannesin hopealeijonan voittaneesta Land of Free Pressistä ja Eurobestin Grand Prix’n napanneesta Ilmastofontista.

TBWA:n Helsingin-toimisto on menettänyt tänä vuonna jo useamman huippuosaajan. Vastaavana luovana johtajana toiminut Jyrki Poutanen perusti oman toimiston, niin ikään vastaavana luovana johtajana työskennellyt Mikko Pietilä vaihtoi New Yorkiin 180NY-mainostoimistoon ja PR-taituri Saana Simander siirtyi Bob the Robotille. TBWA on tosin pystynyt osittain paikkaamaan menetyksiään: sisään on tullut muun muassa Reaktor Creativella vastaavana luovana johtajana työskennellyt Niclas Kristiansson.

Seuraa MarkkinointiUutisia sosiaalisessa mediassa ja saat tuoreet uutiset helposti feediisi.

Lisää luettavaa