Lakko on ehdolla Vuoden pelivaikuttajaksi. Kuva: Tubecon
Media

Tässä ovat tämän vuoden Tubecon Awards -ehdokkaat – uudessa kategoriassa valitaan Vuoden talousvaikuttaja

4.2.2025 13:12
Mikko Perttunen
Kilpailun yleisöäänestys keräsi viime vuonna 800 000 ääntä.

Tubecon Awards 2025 -ehdokkaat on julkistettu. Kaksipäiväisen Tubeconin avaa perjantaina 9.toukokuuta Tubecon Awards 2025 -gaala, jossa palkitaan vuoden parhaat vaikuttajat 29 eri kategoriassa. Tapahtuman lipuista jo reilusti yli puolet on myyty.

Tänä vuonna pääkategoriassa on myös uusi äänestystapa. Vuoden vaikuttajan valitsevat yleisö sekä viime vuonna palkitut Tubecon Awards -voittajat. Vuoden vaikuttajaksi ovat ehdolla tubettajauransa päättämisestä lokakuussa kertonut Herbalisti eli Juuso Karikuusi, Roni Bäck sekä Veronica Verho.

– Halusimme tällä tavoin antaa pääkategorialle lisää arvokkuutta, Suomen Tubetapahtumat Oy:n toimitusjohtaja Jan Grehn sanoo tiedotteessa.

MAINOS

Uutena kategoriana mukana on Vuoden talousvaikuttaja -kategoria.

– Talous ja sijoittaminen kiinnostavat tällä hetkellä nuoria valtavasti, Grehn toteaa.

Tubecon Awards 2025 -tuomaristoon kuuluvat mediapersoon Sointu Borg, tubettava teologian tohtori Ville Mäkipelto, Vuoden Instagram -vaikuttajana palkittu Inari Fernández, Mmiisas eli Miisa Grekov, tubettaja Daniel Ahola ja sisällöntuottaja Caro Vehmas.

Viime vuonna yleisöääniä kerättiin ennätykselliset 800 000.

Lue myös: Roni Back on vuoden 2024 vaikuttaja – vaikuttavimpana toimistona palkittiin Troot

Tubecon 2025 Awards -ehdokkaat

Vuoden urheiluvaikuttaja

Severi Allonen

Markus Heinonen

Laurarosilla

Vuoden musiikkivaikuttaja

Nuppu Oinas

Osmonautti

Nomi Enckell

Vuoden vastuullisuusvaikuttaja

Outi Les Pyy

Teemu Oinio / Roskapäivä

Pesojoonas

Vuoden huumorivaikuttaja

Jookon

Finanssiveli

Rouzimary

Vuoden ruokavaikuttaja

Ella Wehkalampi

Jabulani

Iman ja Leena safkaa

Vuoden hyvinvointivaikuttaja

Lääkäriatte

Hanna Tikander

Roosa Rahkonen

Vuoden pelivaikuttaja

Lakko

Jyksedi

Nedde

Vuoden muotivaikuttaja

Alexa Dagmar

By Didem

Valtteri Rantanen

Vuoden kauneusvaikuttaja

Pinja Potasev

Yourfavalina (Alina)

Sofia Chioma

Vuoden perhevaikuttaja

Maria Kangaskortet

Johanna Puhakka

Antti Pajala

Vuoden matkailuvaikuttaja

Vaihda vapaalle

Kiafinska

Adalmina’s Adventures

Vuoden lifestylevaikuttaja

Arttu Mustonen

Aino Rossi

Sara Sieppi

Vuoden aihevaikuttaja

Petteri Mikkonen

RebelWerks

Ninnirebecca

Vuoden talousvaikuttaja

Sijoituskästi

Mammabetalar Podcast

Merja Mähkä

Vuoden viihdevaikuttaja

Miska Haakana

KOUKUS

Niko Saarinen

Vuoden positiivisin vaikuttaja

Sari Aalto

SatuSetä

Joona Hellman

Vuoden tulokas

Leevi Ikävalko

Teemu Vuorela

Ella Wehkalampi

Vuoden video -ehdokkaat

MARQ – 5 € vs. 50 000 € tramppa

Andreas Tolonen - Yritetään soutaa ulkomaille

Iha Just Imus - Lukittiin Joonatan laatikkoon ja lähdettiin Brasiliaan

Vuoden tubettaja

Herbalisti

Toimistopojat

Ella ja Helmi

Vuoden Instagram-vaikuttaja

Sita Salminen

Janni Hussi

Arttu Mustonen

Vuoden Twitch-vaikuttaja

Eedspeaks

Paulin Pelivideot

Rosieriver

Vuoden Blogi-vaikuttaja

Karkkipäivä

Iina Hyttinen

Julia Thuren

Vuoden TikTok-vaikuttaja

Jabulani

Leevinomatretket

Karla Könönen

Vuoden Podcast

Tuplakääk

Nikotellen

Sami & Jorma

Vuoden vaikuttaja

Roni Bäck

Herbalisti

Veronica Verho

Yleisön suosikki

Voittajaksi valitaan eniten yleisöääniä saanut vaikuttaja.

Lisäksi jaetaan Vuoden toimisto-, Vuoden management- ja Vuoden manageri -palkinnot.