Kolumni

Tämä on avoin kirjeeni sinulle, ensimmäistä kertaa esihenkilönä työskentelevä

22.4.2022 8:23
Jemmi Laaninen
Nämä sanat olisin toivonut jonkun sanovan minulle, kun olin ensimmäistä kertaa esihenkilönä, kirjoittaa Jemmi Laaninen.

Heippa!

Olet päässyt mahtavan asian äärelle; esihenkilöhommiin. Saat olla päivittäin vastuussa toisista ihmisistä ja heidän työpaikkakokemuksistaan. Heidän työpaikoistaan.

Vedät ehkä markkinointitiimiä, joka koostuu eri osa-alueiden asiantuntijoista. Kenties johdat tietyn osa-alueen asiantuntijajoukkoa. Tärkeä tehtävä, yhtä kaikki.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

Halusin kirjoittaa sinulle, koska uskon tässä kirjeessä olevista asioista olevan hyötyä esihenkilönä toimimisessa.

Toivon, että olet päätynyt esihenkilöksi siksi, että haluat aidosti mahdollistaa sen, että muut voivat onnistua parhaalla mahdollisella tavalla työssään. Toivon, että syy ei ole se, että tämä oli organisaatiossasi ainoa ura- ja palkkakehityksen mahdollistava askel.

Toivon, että saat asiaankuuluvaa tukea ja että teillä on sisäiset prosessit siinä määrin kunnossa, ettet joudu hyppäämään ihan tyhjän päälle. Vaikka johdettava tiimi olisi tuttu, on rooli yllättäen aivan erilainen verrattuna siihen, kun teit töitä jonkun alaisena.

Toivon, että saat tukea myös siihen, kuinka muutat ajattelutapaasi tuottavasta asiantuntijasta esihenkilöksi. Et voi enää mitata itse itseäsi vain tekemääsi tuottavaa työtä vasten. Myöskään organisaatiosi ei pitäisi mitata sinua vain tuottavan työsi perusteella. Tiimin johtamiselle täytyy löytyä myös muut mittarit.'

Itseohjautuva tiimi ei tarkoita johtamisvapaata tiimiä.

Uskon sinun muistavan, että olet tiimistäsi vastuussa joka päivä. Vaikka tiimisi koostuisi kokeneista ammattilaisista, he tarvitsevat esihenkilön. Joka päivä. Erityisesti silloin, kun kaikki tuntuu menevän päin persettä.

Uskon sinun muistavan myös, että itseohjautuva tiimi ei tarkoita johtamisvapaata tiimiä. En epäile hetkeäkään sen olevan sinulle epäselvää, mutta haluan silti kirjoittaa sen. Itseohjautuva tiimi tarvitsee vahvat raamit, joiden sisällä itseohjautua.

Pidä mielessä, että olet nyt tiimiläistesi advokaatti. On tärkeää ymmärtää, mitä tarkoitetaan, kun sanotaan, että “hyvällä pomolla on kaksi korvaa, mutta vain yksi suu”.

Painotan avun pyytämisen tärkeyttä. Kukaan ei odota, että sinulla olisi vastaus kaikkeen. Pyydä rohkeasti apua ihmisiltä ympärilläsi. Muilta tiiminvetäjiltä, omalta esihenkilöltä, sparrikavereilta organisaatiosi ulkopuolelta. Näin johdat inhimillisesti ja kannustat tiimiäsikin hellimään omaa keskeneräisyyttään ja oppimisen mahdollisuuksia.

Anna itsellesi mahdollisuus olla raakile. Ota kasvu vastaan ilolla, vaikka se tekee välillä ihan helvetin kipeää. Kasvamiseen kuuluu kaatuilua ja kompurointia. Joskus kolisee ja kovaa, mutta se kuuluu asiaan.

Lopuksi haluan vielä sanoa, että toivottavasti kohtaat itsesi samalla lempeydellä, ymmärryksellä ja jämäkkyydellä kuin kohtaat tiimiläisesi.

Hyvin se menee. <3

Rakkaudella,

Jemmi, joka kirjoitti juuri ne sanat, jotka olisi pitänyt myös itse aikanaan kuulla

Jemmi tarkastelee markkinoinnin ja työelämän taitekohtia etsien kipupisteitä, sokeita pisteitä ja kieliopillisesti oikeita pisteitä. Sivulauserakenteiden kruunaamaton kuningatar ja samalla yksinkertaistamisen tunnollinen advokaatti.