Digitaalisuus

Supermetricsin johtoon kovan luokan kasvuyhtiökokemusta

25.1.2023 12:45
Mikko Perttunen
Anssi Rusi on tunnettu muun muassa Smartly.io:n ja Yousicianin johtotehtävistä.

Markkinointidatan integraatioon erikoistunutta ohjelmistotyökalua kehittävä suomalainen Supermetrics on nimittänyt Anssi Rusin toiseksi toimitusjohtajakseen. Jaetun toimitusjohtajuuden mallissa toinen aisapari on yrityksen perustaja-toimitusjohtaja Mikael Thuneberg.

Rusi on toiminut aiemmin Smartly.io:n ja Yousicianin johdossa, joista jälkimmäisestä hän siirtyy nyt Supermetricsille. Smartly.io myytiin kolmisen vuotta sitten yhdysvaltalaiselle pääomasijoittajalle 200 miljoonalla eurolla. Rusi on myös Startup-säätiön hallituksen puheenjohtaja.

Maailmalla malli on käytössä esimerkiksi Netflixillä.

Rusi tuo tiedotteen mukaan tullessaan vuosikymmenien kokemuksen kasvuyhtiöiden myynnin, asiakaspalvelun ja operaatioiden skaalaamisesta. Se tulee olemaan hänen vastuualueensa myös Supermetricsilla. Thuneberg puolestaan keskittyy johtamaan yhtiön tuotekehitystä.

– Olen innoissani päästessäni mukaan rakentamaan Supermetricsin vaikuttavaa kasvutarinaa. Mikael ja tiimi ovat viimeisten yhdeksän vuoden aikana onnistuneet luomaan erinomaisen yhtiön ja tuotteen, joka on saavuttanut markkinajohtaja-aseman ja kasvanut kannattavasti perustamisestaan lähtien, Rusi kommentoi tiedotteessa.

Suomessa jaetun toimitusjohtajuuden malli on vielä melko harvinainen, mutta se mahdollistaa toimitusjohtajien keskittymisen tiettyihin liiketoiminnan ydinalueisiin omien vahvuuksiensa mukaisesti. Maailmalla malli on käytössä esimerkiksi Netflixillä ja Atlassianilla.

– Yhdistämällä vahvuutemme Supermetrics tulee saavuttamaan enemmän kuin yhden toimitusjohtajan johdolla, Thuneberg toteaa tiedotteessa.

Vuonna 2013 perustetulla Supermetricsilla on yli 17 000 asiakasta 120 maassa.

Yhtiön palveluksessa työskentelee tällä hetkellä 330 henkilöä kahdessatoista eri maassa. Isoimmat toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Dublinissa, Atlantassa, Singaporessa ja Vilnassa.

Alustavien tietojen mukaan Supermetrics-konsernin liikevaihdon vuosittainen kasvu oli vuonna 2022 noin 40 prosenttia, ja liikevaihto nousi yli 50 miljoonan euron.

Supermetrics prosessoi yli 70 miljardin euron arvosta mainosdataa vuodessa.

MAINOS