Unsplash/Pickawood
Digitaalisuus

Suomessa on käynnissä verkkokauppojen pudotuspeli – “Amazon nostaa rimaa entisestään”

13.1.2022 12:55
Toni Rajamäki
Verkkokauppiailta vaaditaan koko ajan enemmän kiihtyvässä kilpailussa.

Verkkokauppa on kasvanut kovaa vauhtia pandemia-aikana ympäri maailman, ja kehityskäyrä ei näytä kaartavan alaspäin. Suomessakin kasvu on ollut hurjaa, mistä kertoo muun muassa tuore Verkkokauppaindeksi, joka seuraa verkkokaupankäynnin kehitystä Suomessa. Verkkokauppatoimittaja Vilkas Groupin tuottaman indeksin mukaan suomalaiset käyttävät rahaa verkkokauppaan 45 prosenttia enemmän kuin ennen koronapandemiaa.

Verkkokauppojen määrä, niiden tuotetarjonta ja laatu ovat kasvaneet Suomessa merkittävästi koronan vauhdittaman digitalisoitumisen myötä, ja se on samalla lisännyt kilpailua verkossa. Vilkas Group arvioikin, että Suomessa on tällä hetkellä käynnissä verkkokauppojen pudotuspeli ja että taso vain kovenee tulevaisuudessa.

– Verkkokaupan pudotuspeli on meillä jo todellisuutta, Amazon nostaa rimaa entisestään. Useimmat pienet ja keskisuuret verkkokauppiaat voivat silti menestyä hyvin, kun asiakkuuden elinkaarihallinta ja etenkin markkinointi toimivat, sanoo Vilkkaan toimitusjohtaja Markku Korkiakoski.

Amazonin tulemiselle ei ole vielä tarkkaa aikataulua, mutta siitä on puhuttu jo useita vuosia. Amazonin Ruotsin-yksikkö avasi ovensa reilu vuosi sitten, ja huhujen mukaan yhtiö on tulossa Suomeen tänä vuonna.

Amazon on yksi isoimmista syistä siihen, miksi jokaisen verkkokaupan on panostettava kehitykseen entistä rajummin.

– Jokaisen suomalaisen kaupan on syytä miettiä, mikä konsepti toimii murroksessa parhaiten juuri sille. On kansallinen etu, että kotimainen kauppa ja tuotanto jatkossakin mahdollisimman laajasti pärjäävät, Korkiakoski jatkaa.

Tilastot osoittavat, ettei yrityksillä ole muuta vaihtoehtoa kuin panostaa verkkoon. Verkkokauppaindeksin mukaan verkkokauppaostosten määrän lisäksi myös tilausten arvo on kasvanut huomattavasti. Toiseksi, verkkokauppa toimii tänä päivänä myös kivijalkatoimintaa tukevana tekijänä.

– Koronan alkaessa tilausmäärät räjähtivät hurjaan kasvuun, mutta keskimääräinen tilaus pieneni. Nyt tilausmäärät ovat tasaantuneet koronan alkuvaiheen tasolle, mutta tilausten arvo on noussut rajusti. Verkossa tehdään yhä isompia ostoksia. Verkosta on tullut tärkein sisäänheittäjä myös kivijalalle. Kyse on siis koko kaupan suuresta murroksesta.

Tämä on huomattu monissa yrityksissä korona-aikana. Muun muassa perinteikäs huonekalu- ja sisustusliike, Vilkas Groupin asiakas Kuusilinna on onnistunut tekemään verkkokaupan ja kivijalkamyymälän toiminnasta vahvan kokonaisuuden, joka on nelinkertaistanut yrityksen myynnin reilun viiden vuoden aikana.

– Kaikkein tärkeintä meille on tietenkin tuotantomme kotimaisuus ja laadukas sekä ajanmukainen design. Mutta ihmisten on löydettävä ne verkosta ja uskottava tuotteeseen jo ennen perinteistä asiakaspalvelutilannetta, jotta kauppa oikeasti käy. Ilman hyvää verkkokauppaa eivät ihmiset välttämättä edes tule myymälään, avaa Kuusilinnan markkinointi- ja verkkokauppavastaava Linda Stenman-Kuusilinna.  

– Voidaan jopa sanoa, että verkkokauppa on nyt samassa asemassa kuin verkkosivut olivat muutama vuosikymmen sitten, eli jos yrityksellä ei ole verkkokauppaa, se vähentää yrityksen uskottavuutta. Meille sohvakauppaankin tullaan vain, jos verkkokauppa jo vakuutti. Siksi uskottava ja ajanmukainen verkkokauppa, puoleensavetävä sivusto ja markkinointi verkossa ovat olleet myös myymälöidemme menestyksen takana, hän jatkaa.

Laadukkaan verkkokauppakokonaisuuden rakentamisessa täytyy ottaa monta asiaa huomioon. Pelkkä näkyvyyden hankkiminen ei riitä pudotuspelitaistossa.

– Hyvät ja monipuoliset kuvat ovat välttämättömiä, mutta yhtä lailla tuotteet täytyy tarinallistaa. Asiakkaan pitää kokea tuote omakseen jo ilman fyysistä kosketustakin, sanoo toimitusjohtaja Jani Kuusilinna.

– Jos markkinointiin verkossa ei ole panostettu, niin suuret toimijat imaisevat pieniltä markkinat. Kisa kovenee nyt kaikin tavoin varsinkin sisustusalalla, kun koronan tuoma kysyntä alkaa väkisinkin suuntautua pian matkailuun ja muuhun kulutukseen. Olemme panostaneet todella paljon someen, joten ihmiset löytävät helposti sohvistamme todelliset käyttäjäkokemukset. Näkyvyys on aivan ratkaisevaa, lisää Stenman-Kuusilinna.


Lähde: Vilkas Groupin tiedote

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)