Brändit

Suomen McDonald’s järjestää ideakilpailun ympäristön roskaamisongelman ratkaisemiseksi

Parhaan idean esittänyt henkilö saa 10 000 euron palkintopotin.
Kuva:
McDonald's
Suomen McDonald’s järjestää ideakilpailun ympäristön roskaamisongelman ratkaisemiseksi

Suomen McDonald’s aikoo ratkoa ympäristön roskaamisongelmaa ideakilpailun avulla. “Mäkkäri” tiedottaa järjestävänsä kilpailun, jossa kuka tahansa voi antaa ehdotuksia roskaamisen kitkemiseen.

Ideat voivat liittyä esimerkiksi ongelmaa ratkaiseviin innovatiivisiin keksintöihin, roskien keräämiseen tai jopa asennekasvatukseen. Paras idea palkitaan 10 000 euron palkinnolla. Toisesta sijasta irtoaa 5000 euroa ja kolmannesta 3000 euroa.

– Ympäristön roskaaminen on iso ongelma, ja Suomen suurimpana pikaruokaketjuna McDonald’s haluaa olla osa sen ratkaisua. Ymmärrämme kuitenkin, etteivät parhaat ideat aina välttämättä tule vain meiltä itseltämme. Siksi haastamme yhdemmäisyyden hengessä kaikki mukaan löytämään parempia ratkaisuja yhteisen ongelmamme, roskaamisen, vähentämiseksi, sanoo Suomen McDonald’sin toimitusjohtaja Olli Johansson tiedotteessa.

Bränditeko on osa McDonald’sin Yhdemmäisyys-kampanjaa, joka keskittyy pikaruokaketjulle tärkeisiin teemoihin ja tekoihin. Kampanjaan liittyi myös yhtiön henkilökunnan järjestämä roskatalkoot, jossa työntekijät keräsivät yli miljoona roskaa ympäristöstä.

Seuraa MarkkinointiUutisia sosiaalisessa mediassa ja saat tuoreet uutiset helposti feediisi.

Lisää luettavaa