Brändit

Suomen ihanteellisimmat työpaikat opiskelijoille listattu: OP Ryhmä menetti kärkipaikkansa Finnairille

Kärkiviisikossa ei nähty yllätyksiä, mutta ykkössija vaihtui.
Kuva:
Finnair
Suomen ihanteellisimmat työpaikat opiskelijoille listattu: OP Ryhmä menetti kärkipaikkansa Finnairille

Työnantajakuvan tutkimiseen ja kehittämiseen erikoistuneen Universumin tuore selvitys kertoo, mitä yrityksiä suomalaiset opiskelijat pitävät ihanteellisimpana.

Vuosittain tehtävän tutkimuksen tulokset eivät antaneet tänä vuonna isoja yllätyksiä, ja kärkipäässä nähtiinkin vain pieniä muutoksia. Ykkössija kuitenkin vaihtui, kun lentoyhtiö Finnair nousi opiskelijoiden suosikiksi. Finnar otti kärkisijan pankkikonserni OP Ryhmältä, joka ehti olla paalupaikalla vuoden ajan. OP nappasi ykköspaikan Finnairilta viime vuonna. 

Tänä vuonna OP Ryhmä oli vasta kolmas. Vaatejätti Marimekko nousi kolmannelta sijalta toiseksi. Teknologiayhtiö Google piti nelossijansa ja pankkikonserni Nordea viitossijansa.

Sadan parhaan joukkoon mahtui myös monia yrityksiä, joiden ydinosaamiseen kuuluvat markkinointi, brändin rakentaminen ja liiketoiminnan kehittäminen. Esimerkiksi liikkeenjohdon konsulttiyritys McKinsey & Company löytyy listalta sijalta 22. Muista vastaavista listalla ovat muun muassa Boston Consulting Group (30. sijalla) ja Miltton (76. sijalla).

Kaupallisista mediataloista parhaiten menestyi Alma Media (26. sijalla). Sanoma oli 38:s.

Suomen 10 ihanteellisinta työpaikkaa opiskelijoiden mielestä:

1. Finnair

2. Marimekko

3. OP Ryhmä

4. Google

5. Nordea

6. Nordnet

7. Lumene

8. Fazer

9. Business Finland

10. Suomen Pankki

Tekniikan alalla kärkipaikan nappasi Kone, it-alalla Google, luonnontieteissä Luonnonvarakeskus, humanistisella alalla Yle, laki-alalla Oikeusministeriö ja terveysalalla Mehiläinen.

Kone, Google ja Luonnonvarakeskus ovat olleet ykkössijalla jo vuosien ajan. Yle on nyt kärkipaikalla toista vuotta putkeen. Oikeusministeriö ja Mehiläinen nousivat tänä vuonna ykkösiksi omissa sarjoissaan. Oikeusministeriö syrjäytti Asianajotoimisto Castren & Snellmanin ja Mehiläinen Terveystalon.

Viisi ihanteellisinta työpaikkaa tekniikan alalla opiskelijoiden mielestä:

1. Kone

2. ABB

3. Valmet

4. YIT

5. A-Insinöörit

Viisi ihanteellisinta työpaikkaa it-alalla opiskelijoiden mielestä:

1. Google

2. Microsoft

3. Supercell

4. F-secure

5. Nokia

Viisi ihanteellisinta työpaikkaa luonnontieteiden alalla opiskelijoiden mielestä:

1. Luonnonvarakeskus

2. Suomen Ympäristökeskus

3. Metsähallitus

4. Orion

5. Helsingin kaupunki

Viisi ihanteellisinta työpaikkaa humanistisella alalla opiskelijoiden mielestä:

1. Yle

2. Helsingin kaupunki

3. EU

4. Opetus- ja kulttuuriministeriö

5. YK

Viisi ihanteellisinta työpaikkaa laki-alalla opiskelijoiden mielestä:

1. OIkeusministeriö

2. Tuomioistuimet

3. Asianajotoimisto Castren & Snellman

4. EU

5. Roschier Asianajotoimisto

Viisi ihanteellisinta työpaikkaa terveysalalla opiskelijoiden mielestä:

1. Mehiläinen

2. Terveystalo

3. Pihlajalinna

4. HUS

5. THL

Lähde: Universum

Seuraa MarkkinointiUutisia sosiaalisessa mediassa ja saat tuoreet uutiset helposti feediisi.

Lisää luettavaa