Etla
Ilmiöt

Suomalaisyrityksillä on isoja mahdollisuuksia vihreiden tuotteiden maailmanmarkkinoilla

2.8.2021 9:35
Toni Rajamäki
Suomen kunnianhimoinen hiilineutraalisuustavoite herättää maailmalla kiinnostusta, sanoo asiantuntija.

Vihreiden tuotteiden maailmanmarkkina on kasvanut jo vuosien ajan, ja kasvun odotetaan jatkuvan myös tulevaisuudessa, sillä lukuisat maat ovat sitoutuneet erilaisiin hiilineutraalisuustavoitteisiin.

Vihreiden tuotteiden suosion kasvu tarjoaa myös suomalaisbrändeille isoja mahdollisuuksia, sillä Suomessa on tehty kunnianhimoisia ilmastotavoitteita jo pitkään, millä on ollut positiivinen vaikutus yritysten vihreiden palvelujen ja tuotteiden kehitystyöhön.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan, Suomen Ympäristökeskuksen ja Demos Helsingin keväällä tekemän selvityksen mukaan suomalaisbrändeillä on vielä paljon markkinaa otettavanaan, sillä Suomen osuus vihreiden tuotteiden maailmankaupasta on vain noin puoli prosenttia. Suoriin päästövähennyksiin liittyvien tuotteiden osuus maailmankaupasta oli 1,8 prosenttia vuonna 2019. Laajemmin ilmastotoimiin kytkeytyvien energian ja resurssien säästötoimiin liittyvän tuoteryhmän osuus oli liki 5 prosenttia.

Selvitys paljastaa, että Suomi on vielä pieni tekijä vihreiden tuotteiden markkinoilla. Tilastot osoittavat kuitenkin myös sen, että suomalaisbrändeillä on isoja mahdollisuuksia maailmalla.

– Globaaleissa torjuntatoimissa on nyt ensimmäistä kertaa voimaa, ja Suomella on hyvä mahdollisuus saada osuutensa vihreästä kasvusta. Lisäksi Suomen kunnianhimoinen hiilineutraalisuustavoite herättää maailmalla kiinnostusta. Suomesta olisikin luotava uskottava brändi ilmasto- ja ympäristöteknologian osaajana, sanoo Etlan tutkimusjohtaja Tero Kuusi tiedotteessa.

Suomalaisyritysten isoimmat mahdollisuudet lepäävät palvelujen tarjonnassa, sillä Suomi menestyy etenkin ympäristöliiketoimintatilastoissa palvelujen osalta. Suomen osuus EU-maiden palvelujen viennistä on peräti kahdeksan prosenttia, joka on selvästi enemmän kuin tuotteiden viennissä.

– Tässä voi myös piillä Suomelle upea mahdollisuus, Kuusi huomauttaa.

Suomi on ollut vahvoilla ilmastonmuutokseen tähtäävien ratkaisujen tutkimus- ja kehitystyössä, mutta tehtävää on yhä paljon.

– Suomen vihreiden teknologioiden patenttisitaattien lukumäärä on ollut hieman vähäisempää verrattuna esimerkiksi Saksaan ja Tanskaan, mutta toisaalta olemme pysyneet patenteissa kuitenkin hyvällä kansainvälisellä tasolla. Vihreät t&k-panostukset ovat Suomessa sen sijaan olleet korkeammalla tasolla kuin verrokkimaissa. Kaikkein olennaisinta on luoda tehoa innovaatiojärjestelmään, Kuusi painottaa.

Vihreiden tuotteiden kysynnän kasvua puoltaa etenkin EU-maiden pyrkimykset hiilineutraalisuuteen. EU on vihreiden tuotteiden tärkein vientialue, ja vihreiden tuotteiden maailmankaupassa näkyy vahvasti ristikkäiskauppa. Tutkijoiden mukaan maiden välinen yhteistyö, yhteinen sääntely sekä toimivat innovaatiojärjestelmät ovat avainasemassa vihreiden tuotteiden markkinoiden kehittymiselle.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)