Unsplash
Luovuus

Suomalaistutkimus: Yksilöt kokevat olevansa luovia, mutta organisaatiokulttuuri näivettää potentiaalia

13.12.2022 12:40
Toni Rajamäki
Luova Työelämä 2030 -hankkeessa on ollut mukana myös markkinointialan toimistoja.

Osana hallitusohjelman alaista TYÖ2030-ohjelmaa tehdyn Luova Työelämä 2030 -hankkeen tutkimuksen mukaan suomalaiset kokevat olevansa luovia, mutta oman organisaation kulttuuri voi usein jarruttaa ihmisen luovuutta.

Organisaation kulttuuri sekä sen viisi osa-aluetta – ilmapiiri, organisoituminen, vuorovaikutus, johtaminen ja toteutus – vaikuttavat oleellisesti suomalaisten luovuuteen ja sen toteutumiseen töissä. Tutkimus kertoo, että ilmapiiri ja vahva itseohjautuvuus tukevat ihmisen luovuutta, mutta erityisesti joustamattomat rakenteet ja tiukat aikataulut näivettävät sitä.

Yhtenä selityksenä voi olla se, ettei luovuutta osata johtaa organisaatioissa.

– Koska luovuutta ei olla aikaisemmin juurikaan osattu mitata, on luovuuden kehittämiseen ollut haastavaa tarttua. Sen vuoksi luovuutta ei ole osattu myöskään systemaattisesti johtaa, hanketta luotsaavan MARK Suomen Markkinointiliitto ry:n toiminnanjohtaja Sanna Laakkio sanoo tiedotteessa.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

Yellow Methodin tutkimusjohtaja Susanna Rahkamo sanoo, että luovuutta näivettävä kulttuuri pitäisi ottaa yrityksissä huomioon, sillä seuraukset voivat olla suuret.

– Osa tutkimukseen osallistuneista organisaatioista on onnistunut luomaan ympäristön, jossa yksilöiden ja tiimien luova suorituskyky kukoistaa. Osassa organisaatiokulttuuri taas ei tue innovatiivisuutta ja uudistumista. Se asettaa organisaation alttiiksi sekä sisältä että ulkoa tuleville muutospaineille ja heikentää kilpailukykyä, Rahkamo kertoo.

Tutkimukseen osallistui 16 organisaatioita ja yli 600 työntekijää. Tunnetuista brändeistä mukana olivat muun muassa Arla, Telia, Siemens, Olympiakomitea, Duunitori ja Kotipizza. Markkinoinnin alalta tutkimukseen osallistuivat Hasan & partners, Kaski Agency ja Indieplace.

Markkinointi- ja media-alalla sekä keskikokoisissa organisaatioissa luovuuden potentiaali on suurinta. Markkinointi- ja media-ala loistaa potentiaalinsa puolesta jokaisella organisaatiokulttuurin osa-alueella.

Yleisesti tutkimuksessa havaittiin, että organisaatioiden sisällä on näkemyseroja johtoryhmän ja henkilöstön välillä: johto näkee kulttuurin vahvempana kuin henkilöstö.

– Organisaatioiden johdolla onkin tärkeä tehtävä vahvistaa henkilöstön luovaa potentiaalia sekä vähentää häiriötekijöitä. Vain organisaatioiden luovaa kulttuuria vahvistamalla voimme rakentaa yhdessä parempaa työelämää ja kestävämpää liiketoimintaa, sanoo Yellow Methodin toimitusjohtaja Pauliina Valpas.