Gigantti Oy/Petri Saarelainen
Toimistot

SEK nappasi ison asiakkuuden – “Tämä on meille upea mahdollisuus ja hieno jatke myös omaan kasvutarinaamme”

8.12.2021 10:00
Toni Rajamäki
Gigantin omistavan Elkjøpin mainostoimistosopimuksen Pohjoismaissa ottaa haltuunsa Publicis.

Mainostoimisto SEK sai aikaisen joululahjan, sillä toimisto alkaa hoitaa Suomessa Gigantin markkinointia. Asiakkuudesta kerrottiin tiistaina.

Gigantti kuuluu  Elkjøp-konserniin, joka haki uutta mainostoimistokumppania pohjoismaisessa kilpailutuksessa. Valinta kohdistui Publicisiin, jonka paikallisena kumppanina Suomessa toimii SEK. Kilpailutuksessa oli mukana neljä toimijaa.

– On hienoa lähteä yhdessä ensi keväänä käynnistyvään yhteistyöhön. Kaikkien ehdokkaiden taso oli erittäin korkea. Publicis valittiin pohjoismaiseksi kumppaniksi äärimmäisen kattavan osaamisensa ja markkina- sekä liiketoimintaymmärryksensä perusteella, mutta lopullisen ratkaisun saivat aikaan ihmiset ja intohimo. Publiciksella ja SEKillä oli vaikuttavin ymmärrys siihen, miten tulemme tulevaisuudessa kehittämään brändiämme: aidon vuorovaikutteisesti, hauskanrohkeasti ja omista vahvuuksistamme käsin, sanoo Gigantin markkinointijohtaja Sami Särkelä (kuvassa toinen oikealta) tiedotteessa.

– Paikallisuus ja Suomen markkinan hahmotus ovat meille tärkeitä tekijöitä, koska olemme vahvasti kotimaisista lähtökohdista toimiva yritys, joka haluaa olla mahdollisimman lähestyttävä kaikille suomalaisille – SEKillä oli vakuuttava ymmärrys myös tähän, hän jatkaa.

SEK vakuutti Gigantin etenkin digiosaamisellaan ja luovilla ratkaisuillaan. Tiedotteen mukaan SEK lähtee kehittämään Gigantin kanssa paikallisesti yhtiön brändiä ja vahvistamaan uuden ajan markkinajohtajuutta.

– Aloitamme suurella innolla ja ylpeydellä yhteistyön Gigantin kanssa. Tämä on meille upea mahdollisuus ja hieno jatke myös omaan kasvutarinaamme. Kilpailutuksessa ratkaisivat laadukas luova suunnittelu, paikallinen osaaminen, vahvat verkostot sekä pitkäjänteiset näytöt kansainvälisestä brändinrakentamisesta. Asiakas arvostaa luovuutta ja intohimoa, nämä jaetut arvot antavat loistavan pohjan yhteiselle tekemiselle, toteaa SEKin toimitusjohtaja Jaakko Rantala.

Myös Gigantin aiempi kumppani, ruotsalainen Nord DDB jatkaa konsernin markkinoinnin parissa, mutta tarkennetulla vastuualueella. Kumppaniverkostoon kuuluu myös mediatoimisto Dentsu. Gigantin paikallisena viestintä- ja PR-toimistona jatkaa Miltton.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)