Julkisissa markkinointikilpailutuksissa ei useimmiten kilpailla luovuudella vaan sillä, kuka uskaltaa hinnoitella työnsä alhaisimmaksi. Tämä on ongelma sekä julkishallinnolle että toimistoille: toinen saa huttua, voittaja tekee työn jopa tappiolla. 

Julkishallinnon työt ja duunit ovat merkityksellisiä ja mukavia, mutta niihin kiinni pääseminen on tehty turhauttavaksi kaikille. Osallistuimme tovi sitten erääseen julkiseen kilpailutukseen, jossa asiakkuus oli substanssiosaamisemme ydintä. Silti hirvitti heti alusta, kokemuksesta.

Samaan kisaan osallistuimme peräti kahdesti. Hälytyskellot soivat, kun aluksi kisa peruttiin epäselvän toimeksiannon johdosta. Käytännössä toimistojen koko ensimmäisen kierroksen työt – satoja tunteja asiantuntijauurastusta – mitätöitiin yhdellä päätöksellä. Toiselle kierrokselle kilpailuttaja oli keksinyt tuoda uuden luovan tehtävän. No, näitähän on nähty, ajattelimme. Laatupainotus ynnä viiden vuoden puitesopimus silmissä kiiluen ryntäsimme into piukeana skaban toiselle kierrokselle. Poltimme kisaan yhteensä 150 tuntia parasta ajatteluamme, kuten toistakymmentä muutakin kilpailijaamme.

Ajat ovat toimistoilla kovat. Julkisissa kilpailutuksissa olen jo vuosia nähnyt hirvittäviä hintatarjouksia, joilla juuri ja juuri maksetaan palkat, aina tuskin niitäkään, kunhan yritykset saavat jotain kassavirtaa. Kaikessa karmeudessaan kisat kertovat rankkaa tarinaa, jossa sekä suuret että pienet toimistot dumppaavat hintansa maan rakoon sopimuksen saadakseen.

Yhä useampi toimisto välttelee julkishallinnon kilpailutuksia.

Saako kilpailuttava organisaatio – kunta, virasto, ministeriö, oppilaitos – lopulta sitä, mitä haluaa? Jos kilpailutuksen tarkoitus on löytää paras kumppani luomaan mainetta, kilpailukykyä, veto- ja pitovoimaa sekä iskostamaan yhteiskunnallisia viestejä, päästäänkö tällaisella prosessilla toivottuun lopputulokseen?

Yhä useampi toimisto välttelee julkishallinnon kilpailutuksia. Ongelmia on useita. Työläiden suunnittelutehtävien arviointi ja pisteytys on aina kiinni siitä, pitävätkö arvioijat työstä vai eivät. Toiseksi: vaikka laatupisteet ovat painoarvoltaan hintaa suurempia, röyhkeä tai tehtävää ymmärtämätön hinnan dumppaaja voittaa kisan silti. Kolmanneksi: kisoihin osallistuu joskus lähes 30 toimistoa, joten voittomahdollisuus on epäselvistä ja huomattavaa riskiä sisältävistä pisteytyksistä johtuen pieni. Moni toimisto miettii, kannattaako tähän mahdollisuuteen uhrata yli 100 tuntia parasta osaamistamme.

Yhteiskunnallisesti juttu on suorastaan sairas. Jos jokaisessa julkisessa mainostoimisto- ja viestintäkisassa 20 toimistoa käyttää kukin työhön 120 tuntia, yhden voittaessa roskiin menee 2 280 tunnin ja yli 200 000 euron arvosta suomalaista työtä. Aikaa, joka voitaisiin käyttää asiakkaiden liiketoiminnan kasvattamiseen, käytetään kilpailutuksiin, joista 95 prosenttia päätyy roskakoriin. Pistää miettimään.

Onneksi kisoja voi myös kehittää. Jo kolme korjausliikettä tervehdyttää:

‍

1. Lopetetaan suunnittelukilpailut. Toimistojen taito käy riittävän hyvin ilmi jo pyydetyistä referenssitöistä, asiakkaiden suositteluista sekä toimiston ja tekijöiden työhistoriasta. Jos työnäyte halutaan, se teetetään vasta finalisteilla ja työstä maksetaan.
2. Vuoropuhelu ennen kilpailutusta pitää sisällyttää lakiin, jotta epäselvät tai kohtuuttomat kisat jäävät unholaan.
3. Jos halutaan laadukasta apua, laadun painoarvo on vähintään 80 %.

‍

Ai niin: Voitimme laadussa kilpailutuksen voittaneen toimijan – mutta hävisimme silti selvästi. Voittaja oli monikertaisesti laatupainotetun kisan halvin.

‍