S-Pankki
Ilmiöt

S-Pankin tilastot: Suomalaiset ovat aloittaneet kuluttamisen toden teolla, myös korona-ajan trendit pitäneet pintansa

24.9.2021 9:40
Toni Rajamäki
Muun muassa kotimaanmatkailu on elpynyt kovaa vauhtia.

Rokotekattavuuden kasvu ja aiempaa lievemmät rajoitukset ovat saaneet suomalaiset kuluttamaan pandemian keskellä, kertoo S-Pankin tuore tilasto.

Tiedot perustuvat S-pankin korttiostoihin. Pankin asiakkailla on käytössä 2,5 miljoonaa S-Pankin luottokorttia, joten tilastoista saadaan selkeä kuva suomalaisten kulutustottumuksista.

Datan perusteella erot viime vuoden kulutukseen ovat merkittäviä. Monissa tapauksissa suomalaiset ovat kuluttaneet myös vuotta 2019 enemmän. Tuolloin pandemia ei vielä vaikuttanut yhteiskuntaan.

Kulutusjuhla alkoi keväällä, ja monilla aloilla kulutus korostui kesän aikana. Etenkin kotimaanmatkailussa nähtiin hyviä tuloksia, sillä heinäkuussa hotelleissa maksettiin korteilla 22 prosenttia enemmän ja leirintäalueilla 37 prosenttia enemmän kuin vuoden 2019 heinäkuussa. Erot vuoden 2020 heinäkuuhun ovat luonnollisesti selkeästi suurempia. Myös polttoaineisiin ja huoltamoihin on laitettu enemmän euroja kuin vuosina 2019 ja 2020.

Ravintolamyynti kasvoi kesällä vuodesta 2019, ja ero viime vuoteen on valtava. Esimerkiksi toukokuussa kasvua nähtiin 150 prosenttia viime vuoden vertailuajankohdasta. Samanlaisiin kasvulukemiin päästiin myös autovuokrauksessa.

Odotettavasti korttimaksut lentoyhtiöissä ja matkatoimistoissa ovat vielä pahasti jäljessä vuotta 2019, mutta silläkin saralla ollaan menossa parempaan suuntaan. Korttimaksut lentoyhtiöissä ja matkatoimistoissa olivat elokuussa vuoden 2019 tasosta jäljessä noin 70 prosenttia. Nousua on kuitenkin tapahtunut runsaasti viime tammikuusta, jolloin maksuja tehtiin noin 90 prosenttia vähemmän kuin tammikuussa 2019.

– Lentoyhtiöiden ja matkatoimistojen kasvavat korttimaksut viittaavat siihen, että ulkomaanmatkailukin on pikkuhiljaa elpymässä syksyä kohti, kertoo S-Pankin korttien tuoteryhmäpäällikkö Marketta Lundell tiedotteessa.

Kuluttaminen on kasvanut kokonaisvaltaisesti viime vuodesta. Parannukset eivät näy pelkästään matkustamisessa ja ravintolapalveluissa.

– S-Pankin kortteja on käytetty koko vuoden ajan euromääräisesti enemmän kuin viime vuonna ja niin sanottuna normaalivuonna 2019. Kesän aikana monella toimialalla näkyi vahvaa kasvua, mutta elokuussa vahva kasvu hiukan tasaantui erityisesti erilaisten palveluiden osalta.

Muun muassa korona-ajan trendit ovat pitäneet pintansa. Digitaalisuus on kasvanut isoin askelin myös tänä vuonna, mikä näkyy digipalvelujen, kuten e-kirjojen, elokuvien, musiikin, pelien ja maksu-tv:n, lisääntyneenä kulutuksena.

Myös koteihin panostaminen on ollut pandemia-ajan trendejä, eikä hiipumista näy tälläkään saralla.

– Sisustamiseen, rakentamiseen ja remontointiin käytetty rahamäärä kääntyi vahvaan kasvuun elokuussa alkukesän pienen notkahduksen jälkeen, Lundell sanoo.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)