Kuva: Raisio
Brändit

Raisio uudistaa Benecolin brändin ja tavoittelee suurempaa kansainvälistä suosiota

30.4.2026 12:05
Mikko Perttunen
Ensimmäisenä uudistus näkyy levitepakkauksissa.

Benecol uudistaa ilmeensä kaikilla markkinoillaan.

Benecol-tuotteita valmistavan Raision mukaan kyse ei ole vain visuaalisesta päivityksestä, vaan laajemmasta muutoksesta tavassa kohdata ihmiset. Uudistettu ilme ja brändiviestintä alkavat näkyä kuluttajille vaiheittain tämän vuoden aikana.

Tuotevalikoimaan kuuluu levitteitä, jogurtteja ja jogurttijuomia useilla markkinoilla. Nyt brändiä kehitetään vastaamaan paremmin tämän päivän odotuksia. Terveyttä tukevien valintojen halutaan tuntuvan paitsi hyödyllisiltä myös hyviltä, kerrotaan Raision tiedotteessa.

MAINOS

Uudistettu ilme näkyy ensimmäisenä pakkauksissa, joissa kolesterolia alentava vaikutus korostuu aiempaa selkeämmin. Samalla esiin nousevat myös maku, nautittavuus ja arjen ilo.

– Kolesterolin hallinnan ei tarvitse tuntua velvollisuudelta. Haluamme tehdä siitä myönteisen ja luontevan osan arkea – ja tämän pitää näkyä kaikessa, mitä teemme, markkinointijohtaja Mervi Nieminen sanoo.

Benecol-brändin ytimessä säilyy vahva tieteellinen perusta.

Uudistuksessa tuodaan tämän rinnalle arkea läheisempi näkökulma. Kolesterolista puhutaan usein kliinisellä kielellä ja riskien kautta – nyt Benecol haluaa muuttaa keskustelun suuntaa. Kolesterolin hallinta ei ole rajoite, vaan mahdollistaja aktiiviselle ja täysipainoiselle elämälle.

– Terveys nähdään yhä kokonaisvaltaisemmin, ja sama muutos näkyy myös kolesterolin hallinnassa. Haluamme siirtää keskustelun pois rajoitteista kohti sitä, mikä on ihmisille merkityksellistä. Kyse on siitä, että jokainen voi elää omannäköistään elämää ja tavoitella unelmiaan, Nieminen korostaa.

Koko tuotevalikoimaa koskeva uudistus on yksi brändin historian suurimmista. Se tukee Raision strategiaa vahvistaa asemaansa sydänterveyteen keskittyvissä tuotteissa ja kasvattaa Benecol-brändiä kansainvälisesti. Brändi laajentui uudelle markkinalle maaliskuussa 2026, kun tuotteet lanseerattiin Espanjassa.

Uudistettu ilme ja brändiviestintä otetaan käyttöön vaiheittain eri markkinoilla tämän vuoden aikana. Suomessa uudistus näkyy ensimmäisenä levitepakkauksissa huhtikuun lopusta alkaen.