The Other Danish Guy / rajaus: MarkkinointiUutiset
Mainonta

Pornomielikuvat ja naamiot olivat liikaa – alusvaatebrändille huomautus Mainonnan eettiseltä neuvostolta

24.3.2023 13:01
Mikko Perttunen
Lausunnonpyytäjät kokivat, että nainen esitettiin mainoksessa halventavalla tavalla.

Mainonnan eettinen neuvosto on antanut huomautuksen The Other Danish Guy -alusvaatebrändille, kertoo Helsingin Sanomat. Neuvoston mukaan brändin alushousujen mainoskampanja on naisia syrjivä.

Huomautus koski Helsingin sanomien mukaan tuotemerkin yhtä mainoskuvaa ja lyhyttä mainoselokuvaa, joissa esiintyi paljaspakarainen nainen string-alushousuissa Stanley Kubrickin Eyes Wide Shut -elokuvan hengessä.

Hänen kasvojaan ei näkynyt ja hänet oli puettu pornolle tyypilliseen asuun.

Huomautuksen saivat myös mainokset julkaisseet Helsingin Sanomat ja Sanoma Media Finlandin tv-kanavat Hero, JIM ja Nelonen. Sanoma Media on asianosainen, ja on siksi saanut tiedon huomautuksesta kaksi päivää ennen kuin se tulee julkiseksi.

HS:n mukaan mainonnan eettinen neuvosto linjasi, että kyseiset mainokset ovat lapsille ja nuorille sopimattomia sekä hyvän tavan vastaisia.

Lausunnonpyytäjät kokivat, että nainen esitettiin mainoksessa halventavalla ja esineellistävällä tavalla, sillä hänen kasvojaan ei näkynyt ja hänet oli puettu pornolle tyypilliseen asuun. Esineellistämiseen viittasivat lausunnonpyytäjien mukaan myös mainoksen lavasteet, naamiot, puvut ja musiikki.

He olivat myös huolissaan siitä, että mainoksia oli esitetty sellaiseen aikaan, jolloin lapsetkin ovat television ääressä.

Brändistä on tehty Mainonnan eettiselle neuvostolle aiemmin lausuntopyyntöjä miehen esineellistämisestä ja halventamisesta, mutta nämä pyynnöt eivät ole johtaneet huomautuksiin.

The Other Danish Guyn ja mainoksia julkaisseen Sanoman perusteluista huolimatta neuvosto päätyi HS:n mukaan toteamaan, että mainokset olivat hyvän tavan vastaisia.

The Other Danish Guy ei ole ainakaan tämän uutisen julkaisuhetkellä poistanut mainosta verkkosivuiltaan.

MAINOS