ProCom
Ilmiöt

Pitkään ProComin toimitusjohtajana toiminut Elina Melgin jättää tehtävänsä elokuussa

2.3.2022 10:40
Toni Rajamäki
Melgin on toiminut viestinnän ammattilaisten järjestön johdossa vuodesta 2005 lähtien.

Viestinnän ammattilaisten järjestön ProComin toimitusjohtaja Elina Melgin jättää tehtävänsä elokuun lopussa, järjestö tiedottaa. Melgin on toiminut ProComin johdossa vuodesta 2005 lähtien.

– Lähden haikein mielin ProComista 17 hienon vuoden jälkeen. Olen oppinut tuntemaan lukemattoman määrän upeita viestinnän ammattilaisia, ja minulla on ollut etuoikeus kehittää alaamme yhteistyössä heidän kanssaan. Nyt on kuitenkin oikea aika siirtyä elämässäni eteenpäin. Irtautuminen tarjoaa minulle mahdollisuuden sekä uusiutumiseen että vapausasteiden lisäämiseen. Olen käynyt alustavia keskusteluja erilaisista rooleista viestinnän, kulttuurin ja yliopistomaailman kanssa. Pisimmälle ovat edenneet neuvottelut Luottamus&Maine-tutkimuksesta tunnetun T-Median kanssa, jossa aloitan Senior Advisorina kesän jälkeen, Melgin kertoo tiedotteessa.

Melginin seuraajan haku on käynnistetty. ProComin hallituksen puheenjohtajan Maria Mrouen mukaan toimitusjohtajan vaihdoksen on tarkoitus tapahtua heti kesän jälkeen.

Mroue kiittelee Melginiä pitkästä työstään.

– ProComin vaihtuvat hallitukset ovat arvostaneet syvästi Elina Melginin taitoja ja paneutumista viestintäalan edistämiseen, hän kiteyttää.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)