
VR:n nimikilpailuun Pendolino Plus -junien nimeämiseksi tuli lähes 7 000 ehdotusta.
Ehdotuksista on valittu kymmenen kärki ja finaaliäänestys on nyt käynnissä. Kaksi eniten ääniä saanutta nimeä julkistetaan 15. joulukuuta., kun Pendolino Plus -junien liikennöinti Ouluun alkaa.
Finaaliin valittiin nimet Helmi, Aurora, Mainio, Lyyti, Varpu, Oiva, Hilla, Akseli, Unto ja Aatos.
Suomessa yksittäisillä junilla ei perinteisesti ole ollut nimiä, mutta nyt Pendolino Plus -junat nimetään. Helsingin ja Turun välillä liikennöivät Pendolino Plus -junat ovat nimiltään Lempi ja Sulo.
– Nimikisan suosio oli iloinen yllätys. Uteliaana odotan, mitkä tulevat olemaan lopulliset nimivalinnat, VR:n asiakaskokemuksesta ja palvelukehityksestä vastaava johtaja Marika Schugk kertoo tiedotteessa.
Pendolino Plus -junien myötä kotimaan junaliikenteeseen saadaan pitkästä aikaa uutta kalustoa. Pendolino Plus -junissa on täysin uusi Ekstra Plus -matkustusluokka henkilökohtaista palvelua arvostaville. Luokassa toteutuu esimerkiksi mahdollisuus tilata ennakkoon paikalle toimitettava ateria, mikä on ollut VR:n asiakaskyselyissä yksi toivotuimpia palveluita.
Onneksi olkoon vuoden 2025 Kasvukeissit Hetki, Volvo, Bats, Laattapiste-Pukkila ja Locobase! Tutustu uusiin Kasvukeisseihin ja poimi itsellesi vinkit ja opit vaikuttavaan markkinointiin.
Katso Kasvukeissit tästä