Kuva: Eeva Rista / Helsingin kaupunginmuseo
Media

Paulig perustaa oman radiokanavan ja tuottaa lähetyksiä kolmen kaupungin torikahveilta – juontajana Jani Halme

10.6.2026 10:05
Mikko Perttunen
Kahvi on sosiaalinen media.

Paulig perustaa kaikkien aikojen ensimmäisen radiokanavan, joka on omistettu torikahviloiden pöydissä tapahtuville kohtaamisille.

Torikahvit FM -radiokanava kiertää kesäkuussa Suomen toreja välittämässä torikahvien ääressä käytäviä keskusteluja kuultaviksi ympäri maata.

MAINOS

Radiolähetyksiä tehdään juhannuksen jälkeisellä viikolla yhteensä kolmelta torilta: Kuopiosta, Salosta ja Savonlinnasta. Lähetykset ovat kuunneltavissa sekä paikallisilla radiotaajuuksilla että verkossa missä tahansa päin Suomea heinäkuun loppuun saakka.

– Kahvi on jo sukupolvien ajan tehnyt kasvotusten sen, mitä sosiaalinen media tekee digitaalisesti: tarjonnut suomalaisille paikan kohdata toisiaan. Sen äärellä syntyy yhteisiä hetkiä ja keskusteluja, jotka jaetaan usein vain paikallaolijoiden kesken, mutta meitä alkoi kiinnostaa, mitä tapahtuisi, jos osa niistä tavoittaisi kuulijat ympäri Suomea, Pauligin portfolio- ja konseptipäällikkö Taika Guttorm kertoo tiedotteessa.

Kiertueen vetäjänä ja radiokanavan juontajana toimii toimittaja ja Toinen PHD:n luova johtaja Jani Halme, joka johdattaa keskusteluja torikahviloissa ja kutsuu torin vierailijoita mikin ääreen.