Kaimana
Toimistot

Neljän yrityksen fuusiosta syntynyt Kaimana nousee Suomen markkinointialan suurimpien toimistojen joukkoon – tavoitteena haastaa globaalit jätit

19.1.2022 10:55
Minna Lehto
Toimisto yhdistää viestinnän ja teknologian saman katon alle. Vastaavanlaista toimistoa ei Suomessa ole ennen nähty.

Tammikuussa toimintansa käynnistänyt kaupallisen muotoilun ja viestinnän toimisto Kaimana nousi neljän yrityksen fuusion tuloksena suoraan kymmenen suurimman suomalaisen markkinointialan toimiston joukkoon. Toimisto uskoo, että viestinnän ja teknologian yhdistäminen kaupalliseen muotoiluun avaa ovia myös maailmalla. Omistajavetoisen yrityksen taustalta löytyy joukko kokeneita tekijöitä ja toimistoja.

Kaimanan muodostavat neljästi Vuoden viestintätoimisto -kilpailun voittanut Republic, teknologiayhtiöt Reason ja Pixels sekä mainos- ja digitoimisto Redland. Toimiston asiakkaina ovat muun muassa Samsung, Oatly, Oomi, Playstation, DNA ja Amazon Prime. Henkilöstöä heillä on noin 120.

Suomessa ei ole aiemmin nähty vastaavaa toimistoa, jossa viestintä ja teknologia yhdistetään saman katon alle.

– Markkinointialahan on jatkuvassa murroksessa, joten olisi helppo väittää, että Kaimana on ratkaisu tähän. Mutta päinvastoin, haluamme olla ennemmin keskeinen osa itse murrosta ja kiihdyttää sitä. Teemme sen yhdistämällä kaupallisen muotoilun ja viestinnän sekä keskittymällä merkityksellisyyteen, jossa me, asiakkaamme ja muut sidosryhmät voivat kokea olevansa osa jotain suurempaa, kertoo Kaimanan toimitusjohtaja Hasse Eranka (kuvassa neljäs vasemmalta) tiedotteessa.

Erangan mukaan Kaimanassa viestintä ja teknologia ymmärretään kokonaisuudeksi, jossa pöyhitään kunnolla asiakkaan toimintatapoja ja kulttuuria. Jotta viesti on rehellinen, jokaisen työntekijän ja nettisivuja vilkaisevan potentiaalisen asiakkaan täytyy ostaa sama tarina.

– Olen todella innoissani, sillä meillä on aivan ennennäkemätön nippu osaamista kasassa. Tulevaisuus on tekijöissä, jotka kykenevät luomaan merkityksiä ja viemään ne maailmalle nykyaikaisin keinoin. Kaimana vastaa tähän haasteeseen ja yhdessä pystymme luomaan aivan eri mittaluokan juttuja kuin aikaisemmin.

Suomen markkinan lisäksi Kaimanan tavoitteena on kasvaa kansainvälisesti.

– Suomen markkina on rajallinen, Kaimana syntyy heti rajattomaksi. Autamme jo nyt suomalaisia brändejä maailmalle ja ulkomaalaisia brändejä Suomen markkinaan joka päivä. Miksi ihmeessä emme voisi palvella kansainvälisiä asiakkaita nykyaikana missä tahansa markkinassa ilman mitään rajoitteita, Eranka pohtii.

Eranka korostaa, että uudenlainen kaupallisuus nojaa entistä vahvimmin kuluttajien kuuntelemiseen, mutta ei millä tahansa ehdoilla.

– Asioiden kuorruttaminen tai päälle liimaaminen on eilistä päivää. Viestintä, markkinointi ja teknologia lyövät strategisessa mielessä todella kättä, kun ne kaikki soittavat samaa nuottia.

Lue myösKaksi Vuoden Toimisto -titteliä napanneen Republicin menestys johtuu etenkin kahdesta asiasta, sanoo toimitusjohtaja

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)