Kuva: Canva Pty Ltd.
Ilmiöt

Myynnin ja kaupan alan työpaikkailmoitusten määrässä piristymistä

13.8.2026 13:06
Mikko Perttunen
”Tämä on ilahduttava käänne, koska myynnin ja kaupan alan ilmoitusten määrä on laskenut pitkään.”

Avoimien työpaikkojen määrä jatkaa kasvuaan, kertovat Duunitorin tilastot.

Kesä–heinäkuussa Duunitorilla julkaistiin yli 40 000 työpaikkailmoitusta, mikä oli 5 prosenttia enemmän kuin samaan aikaan viime vuonna.

Kasvua nähtiin jo keväällä maaliskuussa ja toukokuussa, ja se voimistui kesällä. Kesäkuussa kasvu oli voimakkaampaa kuin heinäkuussa, joka on perinteisesti vuoden hiljaisin rekrytointikuukausi.

MAINOS

Koko vuoden osalta työpaikkailmoituksissa on vielä pientä laskua: tammi–heinäkuussa ilmoituksia julkaistiin yhteensä noin 185 000, mikä oli 4 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Duunitorin ilmoitukset keräsivät tammi–heinäkuussa noin 76 miljoonaa lukukertaa, mikä oli 4 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten ja peräti 41 prosenttia enemmän kuin kaksi vuotta sitten.

Myynnin ja kaupan alan ilmoitusten määrä kasvoi elokuun alussa. Kesä-heinäkuussa työpaikkailmoituksia oli alalla kuitenkin 8 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan.

– Tämä on ilahduttava käänne, koska myynnin ja kaupan alan ilmoitusten määrä on laskenut pitkään. Ravintola- ja matkailualalla ei valitettavasti vielä näy vastaavaa käännettä. Nämä matalan kynnyksen alat työllistävät monia nuoria, joten niiden piristyminen voisi tuoda apua nuorten synkkään työllisyystilanteeseen, Duunitorin viestintäjohtaja Aino Salonen kertoo tiedotteessa.

Koko alkuvuoden aikana myynnin ja kaupan alalla julkaistiin noin 14 600 ilmoitusta, mikä on 14 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Alueellisesti ilmoitusten määrän kasvu oli suurinta Varsinais-Suomessa, Pohjanmaalla, Kymenlaaksossa ja Etelä-Pohjanmaalla.

Eniten työpaikkailmoitusten määrä laski Etelä-Karjalassa, Keski-Suomessa ja Ahvenanmaalla.