“Pendaa, pendaa”
“Kirjoita sinne Discordiin, että laittavat lisää gasia, niin menee läpi.”
Helmikuun ensimmäisenä tiistai-iltana istuin töissä neukkarissa, jossa oli käynnissä virtuaalimaailmamme ensimmäinen tonttikauppa. Kaupan kohteena oli virtuaalisia tontteja, jotka maksetaan kryptovaluutalla. Tunnelma oli innostunut ja jännittynyt. Seurasimme kollegoiden kanssa transaktioiden etenemistä. Pian kaupankäynnin aloittamisen jälkeen oli myyty jo seitsemän tonttia kymmenestä. Hurrasimme ja skoolasimme.
Siemaisin lasista samppanjaa ja mietin tieteiskirjailija Douglas Adamsin kehittämiä sääntöjä, jotka kuvaavat suhtautumistamme uuteen teknologiaan:
Ja tässä sitä nyt ollaan, vahvasti NFT-kaupankäynnin tiimellyksessä kohdassa kolme. Olen aina ollut utelias ja innostunut kaikesta uudesta, mutta samalla ymmärrän hyvin, miksi NFT-markkina ahdistaa: NFT:tä eli digitaalisia aitoustodistuksia ymmärtääkseen pitää tajuta, miten kryptovaluutat ja lohkoketjut toimivat. Ja vaikka senkin opiskelee, herää kysymys, miksi ihmeessä tätä tehdään.
Tulevaisuudessa videopalaveri korvautuu tapaamisella kolmiulotteisessa tilassa, ja silloin virtuaaliselle sisustukselle tulee käyttöä.
Saman asian sanoitti äskettäin nelikymppinen markkinointijohtajana työskentelevä ystäväni, joka totesi, että kuullessaan NFT-krypto-lohkoketju-juttua hän huomaa muistuttavansa äitiään: tekee mieli sulkea kaikki laitteet, vetää villapipo päähän ja lähteä metsään hiihtämään.
“En vain tajua, mitä joku tekee virtuaalisella tuolilla”, hän puuskahti.
Siinä se.
Moni nyt kuumana käyvä teknologia ei mahdu keski-ikäisen arkijärkeen. Ei siksi, että teknologia olisi monimutkaista vaan siksi, että itse asiassa, siis pikselimössön ostamisessa miljoonilla, ei tunnu olevan mitään mieltä.
Itseäni on auttanut kahden asian sisäistäminen. Jos mietitään virtuaalista tuolia, esimerkiksi äsken tapaamani Andres Reisingerin suunnittelemia yksittäiskappaleita, keskeistä on aitous. Tämähän on markkinoijalle tuttu juttu. Aivan kuten joku ostaa Niken erikoiserän tennarit, vaikka tavalliset maksavat murto-osan. Aito on aina aito. Brändillä on arvoa. Uutena asiana NFT-kauppa mahdollistaa sen, että suunnittelija pääsee hyötymään myös tuotteen jälleenmyyntiarvon noususta, mikä on mainio uutinen luovan työn tekijöille.
Virtuaalinen tila on persoonallisuuden jatke siinä missä oman kodin sisustus on sitä nykyään.
Toinen asia eli digitaalisen omaisuuden arvo on vaikeampi sisäistää, jos ei ole viettänyt aikaa virtuaalimaailmoissa. Peleissä on arkipäivää ostaa parempia varusteita ja tarvikkeita; niillä on ihan oikea arvo. Jos osallistut avatarena festareille, saattaa olla kiva idea ostaa sen päälle vaikka Teini-Pään digitaalinen paita. Tulevaisuudessa videopalaveri korvautuu tapaamisella kolmiulotteisessa tilassa, ja silloin virtuaaliselle sisustukselle tulee käyttöä. Tuoli mukaan lukien. Virtuaalinen tila on persoonallisuuden jatke siinä missä oman kodin sisustus on sitä nykyään. Tai ehkäpä tapaaminen tapahtuukin lentäen virtuaalisen saaren yllä henkeäsalpaavia maisemia ihaillen.
Se tulevaisuus on aika lähellä. Kun samppanjalasini oli tyhjä, oli aika skoolata kollegoiden kanssa uudelleen. Kaikki tontit oli myyty loppuun kolmen ethereumin eli noin 8000 euron kappalehinnalla. Discord-kanavalla uudet maanomistajat juhlivat - he olivat tehneet elämänsä kaupat.
Vinkki: Jos aihepiiri kiinnostaa mutta päässä pyörii liikaa kysymyksiä, tule mukaan ryhmään Alice DAO. Siellä opetellaan, mitä NFT:t, lohkoketjut ja kryptovaluutat sekä desentralisoidut virtuaaliympäristöt ovat. Se on suunnattu erityisesti naisille ja muille virtuaalimaailmojen vähemmistöille, jotta saamme äänemme ja ideamme kuuluviin.
Laura Olin tekee töitä virtuaalitodellisuudessa mutta ei suostu luopumaan paperi-Hesarista. Olin ruotii kolumneissaan uutta teknologiaa ja sen liepeillä olevia ilmiöitä markkinoinnin rillien läpi.
