Jos viestintäalaa liippaavista lehtiartikkeleista viime vuonna jotain opin, niin sen, että kriisiviestintäapuun turvautuminen jos mikä herättää epäilyksiä. Tietopyyntöjen tulokset hankituista kriisiviestintäpalveluista nousivat lööppeihin useaan otteeseen, ja välillä viestintätoimistojen tarjouksia innostuttiin ruotimaan ihan rivi riviltä.

Kriisiviestintäpalveluiden demonisoinnin takana lienee ajatus siitä, että jos ei oikeasti ole tehnyt mitään väärää, tilanteesta selviää kyllä ilman ulkopuolista apua. Jos ei kerran ole mitään salattavaa, niin varmasti osaa itse stoalaisen rehdisti selittää, mitä oikein tapahtui. Mieluiten ilman valmistautumista kovan paineen alla, tietenkin takeltelematta ja vielä kameran edessä. Siinähän me kaikki tunnetusti olemme luonnonlahjakkuuksia.

Olen hoitanut kymmeniä rekrytointeja ja oppinut palkkaamaan itseäni osaavampia ihmisiä. Ammattilaisia. Sama koskee käyttämiäni palveluita. Kun maksaa kiinteistöhuollosta tai kirjanpidosta ammattilaiselle, voi luottaa työn jälkeen ja keskittää omat resurssinsa asioihin, jotka itse osaa parhaiten. Osaan toki tarvittaessa ilmata patterit ja kirjanpidostakin ymmärrän paljon enemmän kuin humanistiminä osasi yliopistossa kaksi vuosikymmentä takaperin kuvitella. En silti ymmärrä kiinteistöhuoltoa ja kirjanpitoa kokonaisuuksina syy-seuraussuhteineen ja nyansseineen niin, että yrittäisin julkisesti omin avuin loistaa suorituksillani.

Aikoinaan kääntäjänä toimiessani kuulin useampaan otteeseen englanti-suomi-kieliparin olevan melkoisen turha, koska kaikkihan nyt englantia osaavat. Ja toden totta, Suomessa englannin kielen taito on huippuluokkaa. Mutta kääntäminen ei olekaan yksinomaan kielitaitoa vaan vastuun ottamista merkityksistä. Siitä, mitä sanotaan, mitä jätetään sanomatta ja ennen kaikkea miten viesti asettuu kontekstiinsa.

Vain kriisiviestinnän yhteydessä ammattilaisen palkkaaminen on uutinen jo itsessään.

Jostain syystä viestintää, oli se sitten kielestä toiseen tai keskellä julkista riepotusta, ei aina tunnisteta asiantuntijataidoksi. Tiedättehän ne työpaikkailmoitukset, joissa kerrotaan johdon assistentin vastaavan myös yrityksen viestinnästä? Viestintä mielletään yhä pelkäksi pehmeäksi taidoksi, joka muodostaa korkeintaan metaosaamisen kehän varsinaisen kovan substanssiosaamisen ympärille.

Julkisia hankintoja saa ja pitääkin tarkastella kriittisesti. Medialla on tärkeä rooli vallan vahtikoirana. Mutta lähtökohtana ei voi olla se, että viestintätoimiston apuun turvautuminen olisi itsessään kyseenalaista tai epäilyksiä herättävää, koska kuka nyt ammattilaisen palveluista maksaisi, jos ei ole mitään peiteltävää. 

Ja nyt kun raha tuli vihdoin puheeksi, niin kriisiviestintään liittyy kuin liittyykin yksi fysiikan perussuuretta aikaa ja sen lainalaisuuksia haastava kiinnostava erityispiirre: kriisi meinaan syttyy aina iltaisin tai viikonloppuisin. Kriisiviestintää ei kalenteroida ennakkoon, vaan se vaatii päälle iskiessään muiden työtehtävien siirtämistä sekä ilta- ja viikonlopputyötä. Moni meistä on joskus unohtanut avaimet kotiin. Onnekkaalle niin käy virka-aikaan, kun kiinteistöhuollon taksa oven avauksesta on huomattavasti sunnuntai-iltaa maltillisempi. True story.

Kun putki vuotaa, osaamme kutsua paikalle putkiasentajan. Kun hammasta vihloo, menemme hammaslääkäriin. Ammattilaisiin turvautuminen tulee monessa asiassa luonnostaan ja hyvä niin – tein ite ja säästin -meemejä on jo some pullollaan.

Vain kriisiviestinnän yhteydessä ammattilaisen palkkaaminen on epäilyttävää ja uutinen jo itsessään. Ja jos otsikoihin joutuu joka tapauksessa, niin mieluummin kriisitilanteessa valmistautumisesta kuin siinä epäonnistumisessa.

‍