Deel
Ilmiöt

Markkinoinnin alalla palkataan nyt hanakasti etätyöntekijöitä yli maarajojen – näitä osaajia on haettu eniten

24.10.2022 11:45
Toni Rajamäki
Deelin datan mukaan Yhdysvalloissa on etätyömahdollisuuksia eniten.

Yli 150 maassa työntekijävälitystä tekevän Deelin mukaan markkinoinnin alalla palkataan nyt hanakasti etätyöntekijöitä yli maarajojen.

Deelin oman datan perusteella alan palkkaus kasvoi 113 prosentilla tammi-kesäkuun aikana, kun vertailukohtana käytetään viime vuoden ensimmäistä puoliskoa. Tiedot perustuvat yli 100 000 Deelin kautta tehtyyn etätyösopimukseen.

Tilasto kertoo etenkin siitä, että yritykset ja osaajat löytävät toisensa aiempaa paremmin, kun etätyömalli on yleistynyt ympäri maailman.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

Deelin datan mukaan eniten markkinointialan osaajia etsitään Yhdysvalloissa. 43 prosenttia kaikista osaajista työllistyi yhdysvaltalaisyrityksiin, 13 prosenttia isobritannialaisiin, yhdeksän prosenttia saksalaisiin, viisi prosenttia singaporelaisiin ja neljä prosenttia chileläisiin.

Eniten osaajia on löytynyt Intiasta, Filippiineiltä, Kolumbiasta, Argentiinasta ja Meksikosta.

Deelin mukaan eniten osaajia haettiin ohjelmisto- ja verkkosivukehittäjien tehtäviin sekä asiakastukeen ja operatiiviseen toimintaan.

Deel toimii myös Suomessa, mutta MarkkinointiUutiset ei saanut suomalaisiin yrityksiin tai osaajiin liittyvää dataa. Lokakuussa yritys pyrkii hankkimaan aiempaa isompaa näkyvyyttä Suomessa aloittamalla kampanjan, joka on kohdistettu kansainvälisiä tiimejä kasaaville työnantajille. Kampanja käynnistyy useissa maissa, ja Helsinki on yksi 14 mukana olevasta kaupungista.