Anthropicin Claude-kampanja on hehkutetuinta shittiä ihan vähään aikaan. Se osui hehkutetuimman shitin (tekoälyn) akilleenkantapäähän: luottamukseen.
AI:sta on tullut “jokamiehen” life coach ja luottamus ei ole enää brändilisä. Se on itse tuote.
Mother London rakensi tästä konfliktin, joka tuntui heti olennaiselta, koska se tunnisti oikean jännitteen oikealla hetkellä. Kampanjan ytimessä oli kysymys, joka osuu suoraan hermoon: kuuluuko mainonta ihan kaikkialle.
Case ‘Claude’ kiinnostaa myös toisesta syystä. Se kirkastaa luovan alan uuden työnjaon poikkeuksellisen selvästi.
Mother on riippumaton toimija ja tekee siitä itsekin numeron. Not for Sale on heidän bisnesmallin ydin. Boutique-toimijoilta ostetaan kulmaa, makua ja dramaturgista tarkkuutta. Heidän asiakkaat tarvitsevat heitä enemmän kuin he tarvitsevat yksittäistä asiakasta.
OpenAI:llakin ymmärretään tuon mallin arvo. ChatGPT:n ensimmäinen globaali brändikampanja tehtiin Isle of Anyn kanssa. Olet tuskin kuullut heistä…
OpenAI:n systeemipuolen partnerista olet sen sijaan kuullut. Agenttijärjestelmät ja -farmit, sertifioinnit, enterprise-ratkaisut ja sen sellaiset hoitaa Accenture. Niiden avulla ei brändit ei rakenna tunnetta vaan globaalia infraa. Koneistoa.
Kuvio on poikkeuksellisen selkeä. Prosessit, koordinointi ja raportointi eivät katoa, mutta niiden arvo muuttuu nopeasti. Niistä tulee hygieniaa: tarpeellista, mutta pienten marginaalien volyymikauppaa. Keskikasti puristuu kasaan ja Gaussin käyrällä kuvio on karu. Suurin osa alan toimijoista kun on keskikastia. Niinpä tunnelma onkin niin monella luovan alan työpaikalla hermostunut.
Eikä ihme, sillä “koneistoa myyvä luova toimisto” on oksymoroni.
Ellet ole korostetun taitava tarinankertoja tai korostetun osaava systeemiajattelija, taidat olla pulassa.
Luovat yksilöt ovat tuskailleet tämän ristiriidan kanssa jo pitkään, mutta AI tekee siitä nyt näkyvän myös niille, jotka ovat voineet ennen piiloutua rakenteen taakse. Taustalla lymyää myös laajempi luottamuspula. Harva uskoo enää sokeasti siihen, että organisaatio kantaa tekijän yli vaikean kauden. Yritykset puhuvat ihmisistä lämpimästi, mutta kvartaalipaine ja säästölogiikka puhuvat kylmällä äänellä. Tuo ristiriita näkyy liian selvästi jäädäkseen taustameluksi.
Siksi huomio on valunut yrityksistä yksilöihin.
Kenen ajatuksia minulle myydään? Kuka tämän oikeasti ajatteli? Kuka osaa hyödyntää koneistoa tavalla, joka synnyttää jotain Claude-kampanjan kaltaista – eikä vain salamannopeasti mobilisoituvaa, kirkkaissa väreissä huutavaa, tehotuotettua ja purkitettua tunnetta – joka vakuumiputkessa singahataa paikasta A paikkaan B…
Kaikki on nykyään “K-shaped”. Se kuvastaa tilannetta, jossa dynamiikka pakenee ääripäihin ja keskikasti näivettyy.
Toisessa leirissä ovat ne, jotka osaavat rakentaa koneistoja: systeemit, agentit, integraatiot, toimituskyvyn ja sen näkymättömän selkärangan, jonka varassa AI oikeasti skaalautuu bisnekseksi. Niitä tarvitaan ja niiden arvo kasvaa (ainakin kunnes kupla poksahtaa). Toisessa leirissä on Isle of Any -koon nyrkkipaja. Samainen nyrkkipaja on myös tehnyt Coinbase:in Super Bowl spotin ja New York Timesin tuoreen brändikampanjan.
Keskikasti jää puristuksiin juuri siksi, että se yrittää olla vähän molempia ilman että on poikkeuksellisen hyvä kummassakaan. Ellet ole korostetun taitava tarinankertoja tai korostetun osaava systeemiajattelija, taidat olla pulassa. Harva pystyy molempiin.
Jos pystyt – saatat olla tuleva (Silicon Valleyn ennustama) Solopreneur Unicorn.
Anders on Creative Design Head ja tykkää siitä, että jäät pohtimaan mikä ihme se sellainen on. Hänen mielestä Succession -sarja on sekä huumorin, draaman, että kulttuurisen relevanssin mittapuu. Se, että korkeintaan promille kaikesta tekemisestä täyttää mitat, on terve lähtökohta. Kehtaisitko näyttää työsi tulokset Logan Roylle? Ei Anderskaan, mutta se motivoi hänet kohti parempaa tekemistä.
