Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi joulukuussa 2024 ohjeistuksen, joka kehottaa välttämään epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointia lapsille. Taustalla on lasten ja nuorten lihavuus, joka on THL:n mukaan Suomessa kasvava kansanterveydellinen ongelma.
Kauppaketju Lidl linjasi jo tammikuussa 2023, ettei se markkinoi epäterveellisiä elintarvikkeita lapsille. Saman vuoden aikana Lidl lopetti epäterveellisten tuotteiden sijoittelun lapsia esittävien ja lapsia kiinnostavien kuvien yhteydessä kaikessa mainonnassaan televisiossa, radiossa ja omissa kanavissaan.
Lidl kertoo tiedotteessaan, että nyttemmin ketjun mainonnassa ei ole esimerkiksi nähty enää kuvitusta, jossa perhe syö aamupalaksi suklaacroissanteja, ja tarjouslehdessä ei ole karkkimainosta samalla sivulla lelujen kanssa.
Muutoksia on tehty ja tehdään edelleen myös epäterveellisiksi luokiteltujen elintarvikkeiden pakkauksille.
Pakkauksista poistetaan nyt lapsen mielenkiinnon herättäviä hahmoja. Lapsia houkuttelevat elementit poistetaan muun muassa oman merkin suklaista, makeisista, kekseistä, mehuista ja jäätelöistä vuoden 2025 loppuun mennessä.
– Esimerkiksi söpöillä eläinhahmoilla voidaan tuotteesta tehdä lapsia houkutteleva – tämä on yleisesti käytetty keino elintarvikealalla. Me emme halua houkutella lapsia epäterveellisten tuotteiden pariin, joten olemme poistaneet esimerkiksi päärynäpillimehusta hauskan hedelmähahmon ja kaakaopaketista suloisen apinan, Lidlin laadunvalvonnan osastopäällikkö Suvi Kuutti kertoo tiedotteessa.
Lisäksi terveellisistä tuotteista pyritään tekemään samoin keinoin lapsia houkuttavia. Poikkeuksena Lidlin linjauksessa ovat jouluna, pääsiäisenä ja halloweenina myytävät makeiset.
– Makeiset kuuluvat tiettyihin juhlapyhiin ja ovat osa kulttuuria. Esimerkiksi joulukalentereita, pääsiäismunia ja keppostelukarkkeja myydään jatkossakin lapsille tutuissa pakkauksissa, Kuutti kertoo.