Näkökulma

Kun markkinoija asiakasillalliselta pihalle heitettiin

Tein B2B-markkinoijana töitä yli vuosikymmenen. Välillä tunsin itseni yksinäiseksi soturiksi, joka muistuttaa, että markkinointi ei ole vain mainoksia, Laura Olin kirjoittaa.
Kuva:
Kun markkinoija asiakasillalliselta pihalle heitettiin

Jos olet töissä vahvassa brändiorganisaatiossa, seuraava saattaa yllättää. Nimittäin B2B-yrityksissä markkinoija on monesti ainut ammattikuntansa edustaja yrityksessä siinä, missä myyjiä tai koodareita on kokonainen tiimi tai jopa useita. 

Tein B2B-markkinoijana töitä yli vuosikymmenen. Välillä tunsin itseni yksinäiseksi soturiksi, joka muistuttaa, että brändiä ei rakenneta pelkillä myyntipresiksillä tai että markkinointi ei ole vain mainoksia. Monessa B2B-yrityksessä ei edes osata hyödyntää markkinoijan ammattitaitoa.

Vuosia sitten, kun työskentelin globaalissa konsulttiyhtiössä, vastuualueeni oli markkinointi pohjoismaisille teollisuusyrityksille. Kesän päätapahtuma oli Almedalenin politiikkaviikko Ruotsin Visbyssä, jonne matkustin ensi kertaa. Tehtäväni oli osallistua sidosryhmätapahtumien järjestämiseen ja luoda sisältöä oman toimialan paneelikeskusteluihin. Pohjoismaat kattava roolini oli uusi koko yrityksessä, ja suomalaisena - vaikkakin ruotsin kielen taitoisena - tunsin itseni hieman ulkopuoliseksi. 

Tärkeintä paneelikeskustelua isännöi kaksi yrityksen partnereista, sanotaan nyt vaikka Marcus ja Göran. Päivää ennen keskustelua sovin Marcuksen kanssa, että tapaamme kolmisin illalla paikallisessa ravintolassa, syömme ja valmistelemme paneelin keskusteluaiheet. Oli tärkeää saada yrityksen isot viestit paneeliin mukaan ja katsoa, että aiheita käsitellään monipuolisesti. 

Saavuin viehättävään ravintolaan meistä ensimmäisenä, ja tarjoilija vei minut meille varattuun neljän hengen pöytään. Kaupunki oli täynnä Ruotsin politiikan ja liike-elämän kermaa, ja ravintola oli aivan täynnä. Istuin alas ja aloin selata muistiinpanojani. 

Muutaman minuutin kuluttua Göran saapui, mutta ei yksin vaan kahden asiakkaan kanssa. Yllätyin. Luulin, että tarkoitus oli pitää sisäinen palaveri. Göran näytti yllättyneeltä hänkin. Hän oli kai kuvitellut, että illallisella olisivat vain hän ja Marcus, ja siksi hän oli pyytänyt asiakkaita liittymään seuraan. Laskeutui kiusaantunut hiljaisuus. Göran huomautti terävästi, että varattuna oli vain neljän hengen pöytä. Suotta - keräsin jo tavaroitani. 

Tietysti asiakkaat ovat etusijalla, sen takiahan Visbyssä oltiin. Olin silti pettynyt. Ensinnäkin olin odottanut paneelin suunnittelua yhdessä. Ja toiseksi tunsin itseni todella ei-toivotuksi. Ikään kuin en osaisi keskustella asiakkaiden kanssa! 

Tunsin itseni todella ei-toivotuksi. Ikään kuin en osaisi keskustella asiakkaiden kanssa! 

Normaalisti kai pyydettäisi yksi tuoli lisää, ajattelin loukkaantuneena. Mutta hymyilin ja sanoin ymmärtäneeni luultavasti jotakin väärin. "Menen etsimään muuta syötävää. Voimme käydä paneelin läpi vaikka aamulla", totesin, vaikka harmitti. 

Göran näytti tyytyväiseltä ja kutsui asiakkaat sekä paikalle juuri saapuneen Marcuksen pöytään. Minä sulloin Ipadin käsilaukkuuni ja suuntasin ovelle. Taistelin nöyryytyksen tunnetta vastaan. Mistähän löytäisin nakkikioskin?

​​Mutta Marcus ei istunutkaan tuoliin, jota hänelle tarjottiin. Hän sanoi, että todellakin oli ollut tarkoitus tehdä töitä ja pyysi minua odottamaan. Marcus ehdotti Göranille, että tämä viettäisi mukavan illallisen asiakkaiden kanssa, ja hän itse lähtisi minun kanssani suunnittelemaan huomista. Kaikki myöntyivät. 

Marcus ja minä suuntasimme ulos. Menimme edulliseen pizzeriaan, luultavasti ainoaan paikkaan, jonne tuon viikon aikana pystyi menemään ilman pöytävarausta. Pizzan äärellä suunnittelimme paneelin juoksutuksen ja keskustelunaiheet hyvässä hengessä. Kun lähdin pizzeriasta, homma oli tehty ja tunsin oloni itsevarmaksi. Työlläni oli merkitystä ja olin saanut näyttää osaamiseni. 

Tällaistakin voi olla oman osaamisen myynti organisaation sisällä. 

Olen monesti ihmetellyt, miksi muistan tämän tapahtuman niin elävästi, sillä varmasti muut asianosaiset ovat sen jo unohtaneet. Olin uudessa paikassa uusien ihmisten kanssa, jotka olivat minua vanhempia. Olin myös nuori nainen uudessa roolissa, toisesta maasta. Marcus ymmärsi sen ja sai minut tuntemaan olevani yhtä arvokas kuin muutkin. Meille syntyi hyvä yhteistyösuhde. 

Nykyään vedän itse myyntitiimiä, ja koitan pitää opetuksen mielessä. Jokainen haluaa hyödyntää ammattitaitoaan ja saada siitä tunnustusta. Kun ujo harkkari markkinoinnista taikka vasta työnsä aloittanut visualisti haluaa esitellä ideoitaan, koitan raivata aikaa ja kuunnella. Tiedän, miten tärkeältä se tuntuu. Ja ennen kaikkea tiedän, miten paljon hyötyä markkinointi voi liiketoiminnalle tuoda. 

Laura Olin tekee töitä virtuaalitodellisuudessa mutta ei suostu luopumaan paperi-Hesarista. Olin ruotii kolumneissaan uutta teknologiaa ja sen liepeillä olevia ilmiöitä markkinoinnin rillien läpi.

Seuraa MarkkinointiUutisia sosiaalisessa mediassa ja saat tuoreet uutiset helposti feediisi.

Lisää luettavaa