Kuvittele seisovasi kahden kahvilan edessä.

Toisen kahvilan terassilla on värikkäitä tuoleja, näyttäviä aurinkovarjoja ja houkutteleva tunnelma. Sisällä ihmiset syövät komeita leivoksia, joita tekee mieli kuvata ja jakaa. Toinen on harmaa ja vähän nuhjuinen. Sisällä on tarjolla niitä samoja kuivahtaneita voisilmäpullia, joita olet nähnyt vuodesta toiseen.

Kumpaan menet?

Viestinnässä tämä tilanne toistuu jatkuvasti. Osa uskaltaa tehdä rohkeaa ja persoonallista sisältöä, joka jää mieleen ja saa ihmiset puhumaan. Osa tyytyy hajuttomaan ja mauttomaan viestiin, joka unohtuu ennen kuin sitä on edes luettu loppuun.

Ja kaikkeen vaikuttaa melko tuore villitys: tekoälyn hyödyntäminen viestinnässä. Oletus, että kone tuottaa automaattisesti trendikästä ja erottuvaa tekstiä. Että voi vain kirjoittaa kehotteen ja saada “värikkään leivoksen” valmiiksi ilman omaa aivotyötä ja kynänjälkeä.

Totuus on kuitenkin, että liian usein se valmis leivos on pelkkä paksu sokerikuorrutus, jonka alta löytyy sama geneerinen ja mauton pohja kuin kilpailijalta. Teksti näyttää kivalta pinnalta, mutta sisältö on unohdettavaa ja epärelevanttia.

Hyvä viestintä ei synny painamalla nappia kerran.

Nyt moni yritys näyttää olevan “aallonharjalla” vain siksi, että käyttää tekoälyä viestinnässään. Todellisuudessa ollaan keskellä harmaata massaa, jossa kaikki kuulostavat samalta. Valitettavasti sitä ei voi kutsua innovatiivisuudeksi vaan laiskuudeksi. 

Hyvä viestintä ei synny painamalla nappia kerran. Se syntyy lisäämällä siihen oman äänen, rohkeuden ja näkökulman. Tekoäly on hyvä työkalu, mutta se ei voi olla koko resepti. Jos et itse mausta viestiäsi, lopputulos on yhtä inspiroiva kuin eilisen kuiva pulla.

Varovainen tai sieluton viestintä, oli se ihmisen tai koneen tekemää, on valinta olla tylsä. Ja tylsyys ei myy. Jos et uskalla erottautua, olet yhtä näkymätön kuin se toinen kahvila, jonka ohi kaikki kävelevät.