Kolumni

Kolme tärkeintä sometrendiä brändeille 2022

7.12.2021 10:40
Marika Siniaalto
Muun muassa mikrovaikuttajat nousevat arvoonsa, koska kuluttajat luottavat brändejä mieluummin uskottaviin somevaikuttajiin ja vertaisiinsa, kirjoittaa Marika Siniaalto.

Sosiaalinen media ei sammaloidu. Se vierii tai oikeammin juoksee eteenpäin välillä niin haipakkaa, että perässä on lähes mahdotonta pysyä. Useiden tutkimusten mukaan on joka tapauksessa selvää, että sosiaalisen median käyttö kasvaa edelleen.

Riippuen ikäluokasta somessa on viihdytty vuonna 2021 jopa 50–80 prosenttia enemmän kuin aiemmin. Esimerkiksi niin sanotut boomerit ovat viettäneet 54 prosenttia enemmän aikaa sosiaalisen median parissa kuin edellisinä vuosina. Eikä tätä aikaa käytetä kissavideoihin vaan nimenomaan ostopäätösten tekemiseen.

Näin vuodenvaihteen hujakoilla brändin rakentajan onkin hyvä pysähtyä hetkeksi ja kaivaa kristallipallot esille ja tutkia tulevia sometrendejä. Millaisia kierrepalloja some heittää meille ensi vuonna? Kävin läpi tuhdin listan eri lähteitä – mukaan lukien oman yritykseni asiantuntijoidemme näkemykset – ja päädyin alla olevaan listaan: 

1. Social selling kasvaa, varsinkin kuluttajien keskuudessa

Sosiaalista myyntiä on pitkään pidetty B2B-myyjien yksinoikeutena, mutta eihän se sitä tietenkään ole. Social selling on laaja käsite, joten miksi siihen ei voisi yhdistää myös sosiaalisen median kautta tehtävää kuluttajamyyntiä. Markkinoinnin ja myynnin raja on nykypäivänä niin häilyvä, että se ei ole edes veteen piirretty. 

Markkinointiviestintä tähtää myynnin kasvattamiseen, ja jos ajatellaan esimerkiksi Instagramin kautta tunnetuksi tehtävää uutta kosmetiikkamerkkiä, mikä voisi olla sen suorempaa (ja helpompaa) myyntiä kuin saada uusi asiakas parilla klikkauksella? EMarketerin mukaan vuonna 2022 onkin odotettavissa lähes 40 prosentin kasvua sosiaalisen kaupankäynnin (social commerce) puitteissa. 

2. Inhimillinen ja personoiva brändi menestyy

Personointi on ollut iso trendi jo vuosia, mutta se ei ole edelleenkään väistymässä. Viimeistään nyt tuloksia kaipaava markkinoija miettii, miten sosiaalisessa mediassa voisi palvella mahdollisimman yksilöllisesti.

Koska jokaista somettajaa ei voi kuitenkaan tavoittaa täysin personoidulla viestillä, on meillä käytössämme oikeastaan kaksi voittavaa strategiaa: mainonnan entistäkin tarkempi kohdentaminen sekä sisällöllisesti että mainosteknisesti ja yhteisömanageroinnin hoitaminen asiantuntevasti ihmiseltä ihmiselle. Ensimmäiseen strategiaan tarvitaan vahva ostopersoonien tuntemus ja toiseen tarvitaan paitsi asiakaspalvelun vankkaa osaamista myös somen luonteen hallintaa. 

3. Mikrovaikuttajat ja aktiiviset kuluttajat nousevat arvoonsa

Vaikka ostohalukkuus somen kautta kasvaakin koko ajan, jo jonkin aikaa on ollut selvää, että kuluttajat luottavat mieluummin uskottaviin somevaikuttajiin ja vertaisiinsa kuin brändin viesteihin. Siksi onkin tärkeää miettiä, miten näitä luotettuja sanansaattajia saisi parhaiten hyödynnettyä sen oman loistavan tuotteen markkinoinnissa.

Mikrovaikuttajia saa tänä päivänä helposti brändilähettilääksi monenlaisten työkalujen avulla. Mutta mikäli tämä vaihtoehto ei houkuttele tai tuntuu jostain syystä vieraalta, aina kannattaa nostaa jalustalle ihan tavallisia tallaajia. Esimerkiksi Instagramista, Tiktokista tai Twitteristä löytyy lähes jokaiselle asialle iso joukko innokkaita puolestapuhujia. Näiden lähettiläiden löytäminen ja heidän sisältöjensä jakaminen (User Generated Content) tekee brändistä helposti lähestyttävämmän ja uskottavamman muidenkin silmissä.

Bonuksena luvattujen kolmen tärkeimmän trendin lisäksi on varmasti mainittava jokaisessa lähteessä esille tullut vanha tuttu video. Sen osuus ei tule vähenemään, vaan videon voittokulku jatkaa entiseen malliinsa. Tätä väitettä tukee myös tieto siitä, että Tiktokin viikottaiset käyttömäärät ovat hurahtaneet jopa Instagraminkin käyttömäärien ohi USA:ssa. 

Yhteenvetona voinee muodostaa seuraavanlaisen to do -listan ensi vuodelle: 

- Tunne yleisösi


- Valitse oikeat kanavat 


- Tartu videokameraan


- Muista, että ruudun toisella puolella on ihminen


Tätä kaikkea meiltä odotetaan ensi vuonna. Ja lienee sanomattakin selvää, että brändit, jotka vastaavat asiakkaiden odotuksiin (tai jopa ylittävät ne), vievät potin. 

Lähteet: Sproutsocial, Forrester, Business2Community, SearchEngineJournal, Social Media Today, Eclincher, EMarketer

Marika Siniaalto on suomalaisen sosiaalisen median pioneeri: takana reilu vuosikymmen digitaalista markkinointiviestintää ja pitkälti juuri somen pelikentällä.





MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)